torstai 24. elokuuta 2017


Aamu alkoi maukkaalla smoothiella.
(2dl mustikkaa,yksi banaani,kourallinen mustaherukkaa ja laktoositonta ab-jogurttia)
Kun jaksoi kykkiä mustikkamättäillä, itse kerätyt mustikat maistuvat, jos mahdollista vielä ihanimmilta. :)


Muumimamma tietää säilönnän salat.
Ja pöllön talven varalle varastoinnin ohjeistuksen muistan lapsuuteni opettavaisesta sadusta.


Ai, ai purkit ovat taas täynnä kuivattua herkkua.


Piparjuuri on päämausteena kanttarellipikkelssi kokeilussani.


Oman kasvimaan papuja pakkaseen sitä mukaa kun kasvavat, hyvä sato tulee! :)


Mustaviinimarja on oma, ehdoton marjasuosikkini.
Tämä rasia piti ostaa marketista, kun niin teki mieli.Ämpärillisen aion ostaa myöhemmin pakkaseen pistettäväsi, talven syömämarjoiksi.



Ihanaa, kun pannut porisevat talvella itse kerättyä ja kasvatettua. <3


Nokkosta kasvatan maalla myös. :) Olen jo useamman pussin ryöpännyt pakkaseen.
Leikkaan aina latvan, ja tämähän kasvattaa aina uuden tuoreen tilalle.


Maalla on niin helppo käydä karkkikaupassa. Irtiksiä löytyy monia makuja.














Ajattelin myös keittää pihlajanmarjahilloa. Ovat kuin pieniä omenoita?







 
Viimeiseksi vielä pieni vinkki:
Käydessämme Ninnun näyttelyssä, huomioimme, että koiraihmisille on lisää herkkua tiedossa samassa galleriassa. Tämäkin on nähtävä!







                                                                                                       Mukavaa loppuviikkoa! <3 <3

12 kommenttia:

  1. kyllä nyt tekee mieli smoothia...namm...) ihanat sadokorjuukuvat!

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen, jolle mustat viinimarjat ovat numero 1. Viime vuonna poimiessani vadelmia avoimesta metsänrinteestä näin yhtäkkiä edessäni mustaherukkapensaan täynnä marjoja. Lintuko lienee siemenen siihen joskus kuljettanut. Marjat olivat suuria ja tuntuivat kädessä lämpimiltä, tuona aurinkoisena päivänä. Hetki täynnä onnea ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, miltä nuo suuret, auringonlämpimät ovat maistuneet!
      Kyllä sinulle kävi tuuri, jos villipensaan löysit pulloillaan marjoja.
      Mustien viinimarjojen maku on taivaallinen.
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  3. Monenlaista herkkupurnukkaa!
    Meillä liputetaan punaisten viinimarjojen puolesta =D

    Iloista alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä punaisetkin ovat hyviä. :) Minulla vain joskus vihlovat hampaita, samoin kuin viinirypäleet.
      Kiitos Sirpa ja iloista viikonloppua! <3

      Poista
  4. Täällä ollaan niin vesi kiellä että! Voi miten herkullisia kuvia =D. Ja tuo smoothie, nam, maistuis myös täällä. Rakastan smootieita. Ihanaa alkavaa viikonloppua <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos sinulle Katinka ja mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  5. Tuo smoothie näytti hyvältä!!😍 Ihania kuvia ja sellaisia kesäherkkuja:) Nuo irttikset maistuisi minullekkin!! Leppoisaa elokuun jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kotimaiset marjat, sienet ja vihannekset ovat kyllä herkkuja parhaimmasta päästä. :)
      Kiitos Päde ja leppoisaa elokuun loppua sinullekin! <3

      Poista
  6. Leppoisampaa, hitaampaa elämäntapaa olen koittanut elää jo vuosia, vaan työnantajat tekevät sen kovin vaikeaksi. Pitäisi olla tehokkaampi, ahkerampi, tehdä pidempää päivää, pitää lyhyempiä lomia, nukkua vähemmän....
    Tällä hetkellä tuntuu että voisin kääntää veneen keulan kohti aavaa ulappaa ja erakoitua jollekin ihanalle saarelle loppuelämäkseni ;)
    Haluaisin jo niin kovasti pois tästä "oravanpyörästä" mutta laiskan maineen saa heti, kun vähänkin siihen suuntaan yritän kurkotella, hohhoijaa...
    Onneksi edes välillä pääsee luonnon hellään huomaan "korjaantumaan" ja kuuntelemaan hiljaisuutta, joksi luonnonäänet itse miellän :)
    Huomenna ristiäisiin, sunnuntaina sienimetsään, ihanaa!
    Silmäni lepäävät näissä hienoissa, herkullisissa kuvissasi. Leppoisia elokuun loppupäiviä sinulle siskonen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin.Tuntuu, että meistä yritetään imeä viimeisetkin mehut ja sitten sysätään tarpeettomina vanhuksina yhteiskunnan ulkopuolelle, usein oman onnemme nojaan.
      Trendi näyttää olevan tämä, pidemmät työpäivät, arkipyhiä pois,nostetaan eläkeikää,vuorotteluvapaata lyhennettiin vuodesta puoleen jne. jne.Ihminen tuntuu olevan vain osa koneistoa.Ja pidemmän päällehän se satavarmasti kostautuu.Ei voi olla sattumaa nämä masennusluvut ja muu ihmisten pahoinvointi nyky-yhteiskunnassa.Minusta tuntuu, että meiltä on pikkuhiljaa katoamassa mututuntu oikeaan elämään näiden paineiden alla, jos emme itsekkäästi pidä itsestämme itse huolta.Minäkin otin tämän "taloudellisesti ei niin kannattavan"breikin ihan oman jaksamiseni vuoksi.Enkä ole katunut hetkeäkään.
      Ihan pikkuisen jo suon itselleni ajatuksentynkää ottaa se varhenettu eläke 61-vuotiaana. ;) Haluan muistella vanhana kaikkea mukavaa mitä tein, enkä sitä kuinka hyvin tein työni työpaikallani, koska tiedän sielläkin aina tekeväni parhani, eikä siitä kuitenkaan mitään kruunua kutreille asetella. :)
      Minäkin niin haluaisin jo kokonaan pois oravanpyörästä.
      Ei anneta muiden sanomisien vaikuttaa.Meillä on kuitenkin vain tämä ikioma,ainutlaatuinen elämämme elettävänä, ja siitä pitää saada myös nauttia.
      Kiitos siskoseni ja leppoisaa elokuun loppua sinullekin! <3

      Poista