Jo toinen "kerta kiellon päälle" reissu maalle.
Käytin saldovapaita perjantaina ja isäntä tuli hakemaan työpaikalta jo yhdeltä, ja auton nokka kohti mummulaa.
Matkalla tuli outo tunne, että onko todella marras, vaiko sittenkin maaliskuu...olemmeko ajaneet läpi talven?
Aurinko paistoi ja luntakin oli sen verran, kuin olisi juuri sulamassa pois. Melkein kuulin autoon talitiaisten keväisen viserryksen. :)

Ennen möksälle menoa tärkeä tehtävä.
Pitkään palavat kynttilät haudoille seuraavaa päivää varten, että palavat siellä jo heti aamusta.

Perjantaina emme perillä valosta kauaa kerenneet nauttia, mutta sitäkin komeimmista näkymistä laskevan auringon aikoihin.
Pihaan tullessamme kolme valkohäntäpeuraa ruokaili pellon laidassa.

Tullessa oli keittiössä -1 ja tuvassa +1 astetta.Ei siinä kuitenkaan kauaa mennyt kun oli jo kotoisan lämpimät olosuhteet, keittiön puuhellan työntäessä lämpöään ympärilleen.
Paljon kynttilöitä myös samaa tehtävää hoitamaan ja tunnelmaa tuomaan.

En meinannut sisälle raaskia ollenkaan, kun kuutamo oli perjantai-iltana aivan mahtava.
Ennen kuutamoa taivas löi tulta ja useampi joutsenparvi lensi sitä vasten metsäaukeilta järven rannalle yöpymään.
Onnekseni seisoin pitkään melkein täyden kuun kumossa ja lähetin ylös tulevan Pyhäinpäivän terveisiä rakkailleni, lauantaina ei kuuta juurikaan edes näkynyt harmailta pilviltä.

Lauantai aamu valkeni harmaan tihkuisena ja leutona.
Edellisillan upeista näkymistä enää muistot vain.
Viereiselle pellolle oli ilmestynyt hälyliivi-pukeinen mies. Siellä hän istuikin passissa sitten ainakin 5 tuntia, metsänlaitaan tähyillen.
Meillä alkoi olla jo hiukan kiire metsään, kun kello alkoi lähestyä puoltapäivää.
Isäntä sitten kävelikin kysymään mieheltä, että missä ja mitä meneillään.
Hirvijahtipa tietenkin. Olivat kuitenkin jo lopettelemassa kuulemma.
Odottelimme puolisen tuntia, ja kun näimme hänen hyppäävän autoonsa nappasimme saappaamme ja koppamme.

Jo peltojen tuoma avaran ja vapauden tunne balsamoi sisintäni työviikon jälkeen.
Metsässä sitten lähtivät viimeisetkin mielen ja hartioiden jumit.

Metsä rakkaani. Näin myöhäissyksyllä kostea, hapekas ja aromaattinen.
Saapas rahisi välillä lumessa, välillä taas upposi sammalikon pehmeään nieluun.
Hengitin syvään ja rohmusin muistikuvia seuraavan viikon haasteisiin.

Haarakkaita, mutta me olimme enemmän noiden suppisten perässä.
Ihan kelpo saalis näin marraskuun alkuun.
Paljon oli jo mennyt pakkasissa huonoiksi, keräsimme talteen vain hyvät.
Vain yksi sisukas hirvikärpänen eksyi otsalleni, kaikeksi onneksi...

Ajan ennen pimeän tuloa käytin hyödyllisesti pihamaalla käyskentelyyn.
Kesäkukkapata oli unohtunut ottamaan veden taivaalta vastaan-päin.
Kumotessa jäälohkareesta löytyikin silmäniloa.

Jos niitä "keväisiä näkymiä" tulomatkalla tiirailin, niin samaan tunnelmaan lajittelisin nämä sireenin paksut silmut.
Vaikka luonto valmistautuu lepoon, kaikki lakastuu, maatuu ja vetäytyy maata vasten ravitsemaan seuraavaa kasvun kautta. Kyllä toivon kipinä loistaa kirkkaana näissä äitimaan salaisissa valmisteluissa jo ensi kesää varten.Minulle tuli ihan hirmuisen onnellinen olo näitä silmuja silitellessäni.
Kekomuuraisten pesää oli joku käynyt kuopsaisemassa ja pari kohmeesta hyvin hissukseen liikkuvaa työläistä sitä reikää siinä ihmetteli.Toivottavasti ei pääse pakkanen asuinkerroksiin sen kautta.Niin ahkerasti sitä kekoansa kasaan keräsivät koko kesän. Edellistalven lumen paineen alla hiukan lyssähtänyttä.

Keijunmekko on kuin pyykkinarulla kuivumassa.
Ikikukat pitivät kukkansa visusti kiinni kosteassa ja hämärässä säässä.Mukaani -muistoksi niiden kauniista kukkimisesta koko kesän ajan-keräämäni aukesivat paluumatkalla lämpimässä autossa.

Perinneruusumme syksyistä väriloistoa.

Lauantai illaksi vielä kynttilä myös mummun ja vaarin kuvien eteen tuvan kaapille.
Lapsuudenmuistona samalla mieleeni muistui syy noihin punaisiin laseihin emännänkaapin ovissa.
Meille oli ripustettu voimistelurenkaat kaapin eteen katosta roikkumaan, kun olimme sisareni kanssa kansakouluikäisiä. Niin siinä kävi, että hajotimme toisen oven alkuperäisen, kirkkaan lasin kinastellessamme roikkumisvuorosta renkailla.Vaari sitten löysi nuo punaiset lasit tilalle.
Myös kaappi oli lapsuudessani turkoosi, niin kuin kaikki tuvan kalusteet. Jossain vaiheessa isovanhemmat ovat maalauttaneet ne vihreiksi.

Myös lauantai-iltana taivas maalaili, tällä kertaa pastellin sävyjään, joita vasten puun oksien paljaat suonistot kauniisti piirtyivät.

Sunnuntaiaamu, kovasti aluksi vetinen.
Edellisenä iltana hyvin matalalla ylilentäneet joutsenaurat ihastuttivat meitä taas kovasti.
Siiveniskut kuuli hienona kuminana töräytysten lisäksi.
Minulla ei vain riitä potku pokkarissani hämärässä liikeellä olevan kuvaamiseen. Sunnuntaiaamuna lensivät taas metsään päin päiväksi korkeammalla -kuin hyvästiksi meille kevääseen asti .Ja sain sen kuvankin napattua.

                                                                                                 Ihana reissu.
                                                                                 Mukavaa alkavaa viikkoa! <3