keskiviikko 8. elokuuta 2018


Hänen majesteettinsa.

Saimme nauttia tästä luonnonnäytelmästä pihamme yläpuolella maalla.
Kotka taitaa olla joko maakotka tai nuori merikotka, itse en pysty varmuudella mennä väittämään.
Sitä ajoi kiihkeästi takaa kaksi haukkaa, toinen niistäkin melko suurikokoinen.
Kotka kiersi ympyrää pihan yläpuolella ja yritti ilmeisesti saada kunnon nostetta siipiensä alle.
Reviireistään ärsyyntyneet haukat kävivät siihen välillä kiinnikin.
Lintu oli suuri!
Arviomme oli melkein 2m siiven kärjestä toiseen.
Kyllä meillä adrenaliini virtasi innostuksesta isännän kanssa. :)
Se harmitti, että muistikortti oli vanhassa pokkarissani.
Uudemmalla olisin päässyt zoomaamaan lähemmäksi.
Lopuksi kotka liiteli tyylikkäästi kohti taivaanrantaa ja haukat palasivat puuhiinsa.

Jos näitä ensimmäisten kuvien tapahtumia katsellessa pääsi Wow, niin
seuraavan aamun viljapellosta yllättämämme metsäkauris aiheutti taas suloisuusreaktion.
Onnekseni se lähti kauroista suoraan ohitseni, pitkin jo niitettyä peltoa kohti metsää.

Kunpa vain tulevatkin sukupolvet saisivat näitä hetkiä kokea.<3





















17 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja on tosiaan komeita lintuja nuo Kotkat. Lapsena vanhempani veivät meitä lapsia usein lintupuistoon jonne siipensä katkaisseet tai muuten loukkaantuneet linnut oli toimitettu hoitoon, siellä pääsi kotkia ja pöllöjä näkemään paljon. Toivotaan tosiaan että tulevatkin sukupolvet saisivat nauttia luonnosta ja eläimien ihastelusta! Ihanaa päivää ja mukavaa viikonjatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että sinulle on lapsena ollut jännää ja mielenkiintoista päästä katsomaan suuria petolintuja läheltä.:) Nuo isokokoiset linnut ovat sykähdyttäviä, kun niitä pääsee kohtaamaan.Toivotaan, että ihminen oppisi elämään paremmin rinnan villin luonnon kanssa, ja villieläin lajeja säilyisi tulevillekin sukupolville.
      Kiitos Päde ja mukavaa sunnuntain jatkoa! <3

      Poista
  2. Oooh, teillä on ollut onnenpäiviä siellä! Parasta teatteria ikinä! Ihanaa, että sait nämä kuvat talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli huima hetki! :) Kotkaa pääsee niin hyvin harvoin ihailemaan elämässään.Viimeksi näin joulun jälkeen Kaskisissa, Pohjanmaalla merikotkan jäällä saaliinsa kimpussa.Tämä viimeisin tuli kuin esitelläkseen itseään.
      Kiitos Satu! <3

      Poista
  3. Kotka on uljas eläin Ja entäs tuo kauris...♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On!Täällä kotikonnuilla Espoossa näkee kyllä valkohäntäpeuroja, mutta metsäkaurista en ole pitkään aikaan nähnyt, siksi tämä oli erittäin mukava tilanne.:)
      Kiitos Hannele! <3

      Poista
  4. Vau! Olette päässeet aitiopaikalta seuraamaan ihan parasta luontodokkaria :)
    Mietin monesti minkälaisen maailman me tuleville sukupolville jätämme...
    Ihanaa että sait otettua näin monta hienoa kuvaa ♥
    Kaunista ja kesäistä loppuviikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi tänään taas itkin aamulla katsoessani telkkarista Kimmo Ohtosen luontodokkaria pohjoisen susista ja niiden salametsästyksistä.Näki, että Kimmo oli kovin ahdistunut tilanteesta,kun seurasi ison metsästysporukan luvallista susijahtia vierestä...
      Niin kauan, kun ihminen ja asumisensa ja elantonsa menee villieläinten elinolosuhteiden edelle automaattisesti ja yksiselitteisesti, luonnon upeus ja monimuotoisuus on pikkuhiljaa hiipumassa ihmisen levittäytyessä yhä laajemmin eläinten asuinreviireille...:(
      Minä en käsitä esim. susivihaa ollenkaan ja sen ympärillä vallitsevia myyttejä.Jos suden elintila pysyisi ennallaan ja sen ei tarvitsisi kilpailla metsästysporukoiden kanssa riistasta (jääden aina kakkoseksi) uskon vakaasti, ettei sitä juurikaan nähtäisiin missään arkana eläimenä.Saati, että se olisi ihmisen päälle tulossa saalistusmielessä.Taitaapi ihmisen haju olla sille karhunkin hajua karkoittavampi.Sen uskon kyllä, että esim. metsästäjien haavoittama susi riutuessaan saattaa tulla nälissään ihmisasutuksen lähelle vaanimaan helppoja kissoja ja koiria ravinnokseen.
      Pitäisin suuni supussa, jos olisi faktaa näyttää, kuinka terveet sudet toistuvasti yrittäisivät hyökätä ihmisten kimppuun. Ei ole pohjoisen sudella helppoa.Poroihin ei saa koskea, eikä villiinkään riistaan, koska se on tarkoitettu metsästysporukoiden harrastukseen.Sudet ja ilvekset ovat tietty porukoille punainen vaate.Ihan oikeasti oksetti, kun katsoin aamuisen dokkarin metsästäjiä, jotka yksitellen kävivät otattamassa itsestään kuvan sudenpennun vieressä ase kädessään, kuin mahtavat kaatajat konsanaan.Kyseinenkin susi sai kehoonsa kolme hutilaukausta, ennen kuin se vasta jonkun ajan kuluessa jäljitettiin uudestaan ja kaadettiin.
      Huomasit kai, että meni tunteisiin. ;)
      Kiitos Ansku ja mukavaa sunnuntain jatkoa! <3

      Poista
    2. Tunteisiin menee täälläkin aina kun tästä aiheesta tulee puhe ;)
      En minäkään pysty noita dokkareita katsomaan itkemättä ja turhautumatta. Huomaan myös ahdistuvani aina niitä katsoessani ja kun tuntuu että ihminen ei usko ennen kuin se on tuhonnut tämän koko planeetan elinkelvottomaksi :(
      Ihana sinä ja ihana on myös Kimmo ♥ ♥ Seesteistä sunnuntai-iltaa myös sinulle ♥

      Poista
  5. Hyviä tallenteita. Monesti kamera ei ole käsillä sillion kun olisi jotain tuollaista kuvattavaa. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin sain juosta tupaan minkä koivistani pääsin hakemaan kameraa! :)
      Onneksi linnut lensivät kesää pihan yläpuolella.
      Kiitos Katja! <3

      Poista
  6. Upeat luontokuvat olet saanut tallennettua! Tuollaiset hetket ovat pysäyttäviä, kun on nokakkain jonkun hienon luontokappaleen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön kokemus kyllä oli odottamatta! :)
      Otin kuvat nopeasti, että kerkesin ihan paljaalla silmälläkin ihailemaan. :)
      Kiitos Hensku! <3

      Poista
  7. Wau! Tuollaiset kohtaamiset ovat hienoja hetkiä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme kovin onnekkaita! :)
      Kiitos ja hyvää viikonlopun loppua Kuvakehrääjä! <3

      Poista
  8. Elämyksellisiä bongauksia olet tehnyt. Hienoja kuvia!
    Mukavaa seurattavaa on linnut ja muutkin luonnon eläjät.

    Mukavaa sunnuntai ehtoota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun saa mahdollisuuden jonkun tämäntyyppisen kokemiseen, sitä tuntee itsensä etuoikeutetuksi ja onnekkaaksi.Luonto on niin upea kaikkineen!Ihmistä en valitettavasti enää laskisi tähän upeuteen niinkään. ;)
      Kiitos Tarja ja mukavaa sunnuntai ehtoota! <3

      Poista