Usko, toivo, rakkaus.

Meillä ihmisillä monenmoisia tunteita.

Rakkaus, toivo ja usko siihen, ehkä niistä väkevimpiä ja kannattelevimpia.

Teininä, kun tuota kolmen symbolin korua tuli ketjussa kaulallaan kannettua,

eipä juurikaan vielä tiennyt tai ymmärtänyt niiden tarkoituksista mitään.

Elämä on kyllä opettanut.

Kuinka jykevää on rakkaus.

Ihan kaikki, moninainen rakkaus.

Ja toivo.

Toivo, että kaikki kyllä kääntyy parhain päin.

Tai ainakin ihan hyväksi.

Toivossa on hyvä elää ja usko siihen menee vaikka läpi harmaan kiven.

Luonto on minun uskontoni ja kirkkoni.

Siihen olen syntymässäni liittynyt, enkä siitä tule ikinä eroamaan.

Luonnossa löydän itseni niin kuin olen, kaikkineni, rehellisesti.

Luonto jos joku on anteliain,

kun rakkaudesta ja toivosta puhutaan.

Luonto ottaa haluavan helmaansa.

Miten uskomattoman kaunista on ollut jo

useamman päivän ajan.

Joka päivä kuitenkin joku pieni uusi vivahde.

Tänään se oli entisestään kiristynyt pakkanen.

Miljoonat timantit säihkymässä

puiden oksilla, hangilla ja kaikkialla.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta,

 mutta keskittyi korostamaan kylmän kauneutta,

kävelystään nauttivan kasvoja se ei lämmittänyt,

pakkanen sen sijaan leikkisästi kyllä nipisteli.

Koosteiden kaikki kuvat otettu vajaassa kahdessa tunnissa,

ja niitä koneella vielä kolmasti lisää.

Pelkkää hymyä ja räpsimistä oli tämänpäiväinen

ulkoilunautinto.

Nautitaan upeista talvipäivistä! <3