keskiviikko 9. lokakuuta 2019


Mietin, että jos mielenvire on viiva, niin kuin sydämellä on käyränsä,
oma viivani alkaa nousta huhtikuussa, saavuttaa huippunsa elokuussa
ja aloittaa tasaisen, hitaan laskunsa lokakuussa.
Huomaan, etten erityisemmin innostu lähestyvästä talvesta,
niin kuin keväällä innostun kesästä.
Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin.
Nautin kyllä näistä kosteankirpeistä päivistä ja syksyn väriloistosta
 kun ne silmieni eteen avautuvat.
Mutta energisyys ja vireisyys kuuluvat minulla kevääseen.
Silloin energiatasoni nousee samaan tahtiin vihreän kanssa.
Nyt lokakuussa alkaa tämä telkkarimaratonivaihe,
hienoinen saamattomuus ja aloitekyvyttömyysvaihe.
Kotivällyihin hautautumisen vaihe.
Mielenvire roikkuu ajoittain kuin sumupeitto pihan yllä.
Tiedostan hyvin, että aurinko kuuluu syksyllä ja talvellakin 
mieleisiini päiviin.
Saan energiapiikkejä aurinkoisina ja kirpeinä
syyspäivinä ja pakkaspäivinä talvemmalla.
Pitkät harmaat ja sateiset jaksot taas nuuduttavat,
vaikka niiden ensimmäisinä päivinä onkin ihanaa poltella kynttilää ja
hyggistellä kotona.
Keksin tänään itselleni tsemppiajatuksen tulevaan.
Sitten kun on oikein väritöntä ja harmaata loppuvuodesta voin ajatella, 
että kaunis vihreä kesä ja lehtien havina asuu paljaiden puiden sisällä.
Sinne puut sen imaisivat ruskan aikaan,
näinhän se oikeastikin menee,
puut käyttävät kaiken lehtivihreän hyväkseen.

Se kylmenevässä ilmassa on kivaa, 
että saa kaivaa ne muhkeimmat kaulaliinat ym.esille.
Tänäänkin puin ylleni oranssit paksut sukkahousut ja samansävyisen,
ah niin pehmeän suuren kaulaliinan. 
Ja oli hauskaa kahlata vaahteranlehdissä bussipysäkille mennessäni.

Mukavaa loppuviikkoa!<3











18 kommenttia:

  1. Tulin juuri metsälenkiltä Ransun kanssa, kuvasi kuin "omasta" metsästä.
    Kauniisti kirjoitit.
    Niin se on, koska on syntynyt heinäkuussa (minä), niin sitä kaipaa heinäkuuta, ja kesän lämpöä, syksy vielä menettelee,ohan se raikkaus kesähelteiden jälkeen, mutta jos täällä etelässä olisi kunnon talvi,että pääsisi hiihtämään pitkin hankia ja metsiä niin talvestakin nauttisi, pitkälti on sitä sohjoa, viime talvena ehdin vähän hiihtää, sitten kun ensi lumi tulee, niin sitä ihailee hetken tietysti,kunnes sulaa pois.Itseäni olenlohduttanutsillä että, on vain 2-3 kk. niin päivät alkaa taas pidentymään, sen huomaa jo tammikuussa, alkuvuosi menee nopeasti, ja meillähän on kevät aikaisemmassa, kuin pohjoisessa päin.Mutta tuosta kellojen siirtämisestä en tykkää tippaakaan, vaikka työelämässä en enää ole, mutta säälin pieniä lapsia erityisesti.Hyvää loppu viikkoa myös täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se,kun sitä kunnon talvea ei juurikaan enää ole.Muistan kuinka siitä lapsena sai nauttia vaikka asuikin täällä etelässä,Espoossa.Kansanlatuja hiihdeltiin,pulkkamäessä peuhattiin ja ulkojäillä luisteltiin.Nyt talvet ovat pääasiallisesti sitä harmaata,loskaa ja jäätymistä sitten kokkareiseksi.Se on onneksi totta,että talvi kyllä menee jouhevasti ohi maaliskuuhun,kunhan päästään uuteen vuoteen.Itselleni hankalimpia ovat marras ja joulukuu.Joulukuukin alkaa menetellä kun lähestyy juhlapyhät.Tuosta älyttömästä kellojen siirtämisestä olen kanssasi täysin samaa mieltä!
      Kiitos Pike kommentistasi!❤

      Poista
  2. Minusta syksy on ihanaa aikaa ja ennen rakastin talvea.
    Jo viimetalvena huomasin, ettei talvi enää olekkaan niin kivaa...kylmää hui. Sitä(kin) se ikä teettää, mutta silti tykkään talvestakin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman asian,että sitä mukaa kun ikää kertyy,sitä vähemmän välitän talvesta.
      Näin kohta kuuskymppisenä ottaisin mielelläni nyt ne säät,jotka nuorempana Kreetalla koin talvisin.Kun kesän jälkeen alkoi kevät.😊 Siellä sai ihan hyvän satsin vähän viileämpää säätä loka-helmikuut,oli kuitenkin valoa ja luonto kukkeimmillaan,ennen kuin sitten kesälllä alkoi kuloittua liiasta kuumuudesta.(kesäsäitä Kreetalla ei ole ikävä 😉)
      Mutta juu,kyllä näistä Suomenkin syksyistä ja talvista löytyy niitä päiviä,jotka ovat varsinaisia helmiä kauneudeltaan!
      Kiitos Hannele!❤

      Poista
  3. Niin se on minullakin, Sielunsiskoni! Keväällä lataudun ja nautin täysin siemauksin puhkeavasta luonnosta, valon lisääntymisestä. Olen ennenkin kertonut, että loka-marraskuu ovat ne raskaimmat kuukaudet. No, marraskuuhun tulee nyt iso valonpilkahdus, kun ensimmäinen lapsenlapsemme syntyy.
    Hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa!!!Onnea sinulle Sielunsiskolleni mummuksi tulemisen johdosta!❤❤
      Uskon ymmärtäväni kuinka koskettavia tunteita tällä hetkellä käyt läpi.
      Minäkin niin toivon,että tuo onni osuu omallekin kohdalleni tulevaisuudessa.
      Talvi menee hujauksessa ohi kun vauva saapuu,usko vain.😊
      Sinulle on tuolla Piken kommentti alempana!
      Kiitos Piipe ja mukavia odotuksia sinne teille!❤

      Poista
    2. Kiitos, ihana Mirjam-Matilda! <3 Toivon sydämestäni, että Sinäkin jossain vaiheessa saat tuuditella mummona omaa lapsenlastasi. <3 Oma vuoroni on jo aika lähellä...

      Poista
  4. Kauniisti kirjoitettu! Minä pidän syksystä ja jopa marraskuusta ja jopa pimeydestä. Talven valtaisat lumimäärät ja kylmyys masentavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkumisen kannalta talviyöt olisivat mitä oivimmat!Jos ei tuota keinovaloa työntyisi ikkunoista kuitenkin.Pienenä annoksena minunkin on myönnettävä,että tykkään tästä kotiin pesiytymisestä ja pysähtyneisyyden tunteesta.Mutta kyllästyn sitten siihen melko nopeasti ja alan kaivata värejä ja valoa.Pitkä harmaus on kamalinta,kun luontokin on-jos sallitaan sanoa,jopa melko ruma yleisilmeeltään harmaan loskaisena ja tienvarsilta likaisena.Mutta joka vuosi ollaan selvitty,kyllä tämä tulevakin taas kunnialla lusitaan!😄
      Kiitos Sussi!❤

      Poista
  5. Se onkin ilo että saa pukeutua lämpimästi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on,yksi kylmän kauden iloista!😊
      Kiitos Hallatar kun piipahdit ja jätit kommentin,tervetuloa uudestaankin!❤

      Poista
  6. Voi vauvan tuoksua, Onnittelut lapsen lapsesta joka pian syntyy, tiedän että se on ihana tunne,kun saa olla mummi, ja saa pitää sylissä pientä ihmisen alkua,se tuo paljon iloa sinulle ja kaikille läheisille, minulla niitä hetkiä on ollut 4, vanhin on jo 20v., vauvoja ei enää tule enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tuossa Piipelle juuri vastasin,kuinka odotan, että saisin kokea mummuuden tulevaisuudessa.
      Varmasti yksi rakkaudentuntojen vahvempia ilmentymiä.

      Poista
    2. Kiitos pike ja Mirjam-Matilda! Ihan liikutuin kommenteistanne. <3 <3
      Uusi elämäntilanne jännittää mukavalla tavalla ja kovasti jo odotan pientä kääröä syliini. Monenlaisia ajatuksia on odotusten kuukausina tullut käytyä läpi. Siunaavin rukouksin lasta kannan päivittäin. <3

      Poista
  7. Ihana teksti, tosi ihana, kiitos. Ja tuo eka kuva, se on ihan mun :) Kuulostaa tutulta, osittain. Talvi ahdistaa, vaikka samalla sen kauneus koskettaa. Pimeä on ehkä vaikein asia. Syysaurinko on liikaa mulle, saa päänsäryn aikaan. Harmaat päivät, lehdettömät puut, hiljaiset hetket, niistä saan itse tässä vuodenajassa eniten voimaa ja iloa. Hyvää pesiytymistä sinulle, kauniita, tarvitsemiasi päiviä ja hetkiä, mielenrauhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään ekasta kuvasta kovasti itsekin,sen tunnelmasta.Siinä rakas kesäpiha on saanut kuin huilin kaikesta kukoistamisesta.Aika on kuin pysähtynyt pihan ylle.
      Oli erityisen kiva kuulla,että juuri sinä kuvan huomioit,pidän niin kovasti tunnelmakuvistasi.
      Syysaurinko- päänsäryt ovat minulle hyvin tuttuja,sama toistuu keväällä kun paistaa kirkkaasti pitkän hämärän jälkeen.Tässä asiassa pääkoppa hiukan haraa vastaan sitä,mistä koko muu muija piristyy.😄
      Harmaiden päivien runollisuudesta pidän kovasti nyt syksyllä,kun alkaa likainen rospuutto talvemmalla nuivetun kauneudenpuutteesta.Mutta joo,talvikauden hiljaisuus kotosalla on voimaannuttavaa ja tarpeellista omalla tavallaan.
      Kiitos Satu ihanasta kommentistasi!❤

      Poista
  8. Aivan ihana kirjoitus ja kuvat ❤
    Samaistun lähes täydellisesti tuntoihisi, kuten jo varmasti arvasitkin :) Olen monesti leikilläni sanonut että taidan toimia aurinkoenergialla, sillä niin valtava ero on talvisessa ja keväisessä olemuksessani :D
    Minusta tuntuu aina keväisin kuin heräisin uuteen eloon talvihorroksesta, mutta minulle, muista poiketen, vaikeinta aikaa on tammi- ja helmikuu, jolloin olen jo totaalisen kyllästynyt harmaisiin/mustavalkoisiin maisemiin. Pahinta on, jos koko talvi on pelkkää vesi- ja räntäsadetta, ja kyllä se valkoinen joulukin on jokavuotinen harras toive.
    Marras- ja joulukuu menevät sujusukkasin joulua odotellen ja laitellen, sekä hämäränhyssyä hissukseen kotona vietellen, mutta vuoden vaihteen jälkeen en enää jaksaisi hetkeäkään odottaa kevättä. Kevättä, joka = vihreyttä, värikkyyttä, jäiden lähtöä, muuttolintuja, perhosia, tuoksuja, piteneviä päiviä, auringonvaloa ja lämpöäkin, veneen laittoa ja veneilykauden alkamista yms. Pelkkiä mukavia asioita siis!
    Kohta laitan taas kynttilöitä ja tuikkuja tuomaan tunnelmaa tummenevaan iltaan ja istahdan sohvannurkkaan nauttimaan tähtien tansseista. Kyllä me sielunsiskot toinen toistamme tukien taas tästä tulevasta talvestakin selviämme voittajina ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Ansku!❤
      Ihastuin tuohon itselleni uuteen termiin,sujusukkasin!Mainio!😊
      Voi niin minäkin,toivon aina uuden vuoden jälkeen,että kaikki mainitsemasi ihanuudet (ehkei kohdallani kuitenkaan ne veveeseen liittyvät)saapuisivat sujusukkasin!
      Noin 5 kuukautta tässä meillä nyt edessä ja sitten ollaan jo voiton puolella,saadaan taas aurinkoenergia patterit tankattua!Olen usein ajatellut,että mitä jos meillä ei olisikaan joulua...huh huh.Joulu pelastaa täydeltä pimeästä uupumiselta,puolitoista kuukautta menee niin mukavasti siihen liittyviä ihania asioita mietiskellen ja laittaen ja huipentumana sitten juhlien.😊
      Kiitos sielunsiskoseni kannustavista sanoistasi!❤

      Poista