perjantai 11. lokakuuta 2019


Minulla on täällä kotona liikkis huonekasvi.
Se kovasti yllätti minut, 
koska on jaksanut kukkia ja vihertää sisätiloissa jo kolme viikkoa!
Tämä on kesemmällä emokasvistaan
 (se jonka siirsin maalta parvekkeelleni) katkennut oksa,
 joka kasvatti juuret kukkamaljakossa ja jonka sittemmin istutin omaan ruukkuunsa.
Yllätyin kuinka hyvin se viihtyy täällä sisällä,
koska pelargoniani alkavat heti kuivua ja voida pahoin kun ne siirtää tänne mummulan porstuasta.
Tämän siron päivieni ilon "äitikin" kukkii vielä kauniisti parvekkeella,
vaikka lehtensä yökylmät ovat jo vieneetkin.





Parvekkeelle alkukesästä unohtunut tomaatintaimikin
on liikuttava.
Niin vain on väsännyt pienet tomaatit sekin, vaikken ole siihen kiinnittänyt mitään
hoitotoimenpidollista huomiota koko kesänä.


Mintun oksat olivat tänään jo kuivuneet niin kuiviksi,
että sain ne rutisteltua silpuksi ja purkkiin (kuvassa vielä kokonaisina lehtinä,
 jotka riivin sanomalehdelle oksistaan)
Ovat roikkuneet keittiön katosta jo useamman viikon.


Oletkos maistanut sinistä perunaa?
Kummitätini laittoi tätä lajiketta kesällä kasvimaalleen ja pääsimme maistamaan.
Hurjasta ulkomuodostaan huolimatta oli erittäin maukas,
joskin keitetyksi kovin jauhoinen peruna.
Halkeili keittäessä tummanpuhuvista kuoristaan,
siksi näin palasina lautasella.
Hauska muussi tästä vasta tulisikin! :)


Kurkkasin sanomalehtikäärön sisään, 
jonne laitoin täysin raakana ja vihreinä keräämäni,
vaivalla kasvattamani kirsikkatomaatit vajaa kuukausi sitten.
Jihuu!
Kyllä näistä on joku gourmetsalaatti laitettava ja monta kertaa mainittava syödessä, kuinka hyviä ovat! ;)


Leppoisaa alkavaa viikonloppua!<3

20 kommenttia:

  1. Wau, komea tomaattisato Sinulla. Sinisestä perunasta en ole kuullutkaan ja näyttää aika vinkeältä. ;)

    Sumuisen harmaa aamu valkenee päiväksi Keski-Suomessa. Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua Sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,saapa nähdä miltä maistuvat,kun ovat kypsyneet pimeässä sanomalehtitöttörössä.😊
      Muttei ainakaan ihan hukkaan mennyt niiden kasvatus.
      Sumuisen harmaana valkeni sunnuntaiaamu täällä Espoossakin.
      Kiitos samoin Sinulle Piipe!❤

      Poista
  2. Kaunis tuo petunia...sehän se on? Olen tuosta perunasta lukenut, mutta maistaa en ole vielä saanut. Ja hienosti ovat kypsyneet tomatit..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,minipetunia on!Se kukoisti ja oli upea koko kesän maalla pihamaalla,olin erityisen tyytyväinen tämän kesäkukka-amppelin ostoon alkukesästä.
      Oli se kieltämättä hiukan outoa syödä tuota perunaa,kun ei ollut tottunut sen väriin,vaikka suussa sitten maistuikin oikein oivalta.😊
      Kiitos Hannele!❤

      Poista
  3. Oioi! Ihana tomaattisato, meilläkin pieni mutta suloinen :) ja maukas! Kukat! Kesä! Parveke! Voi että. Juuri ajattelin, että josko tänään siivoaisin parveketta. Sieltä voi vielä löytyä ylläreitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nämä pienet ovat suuria satoja suloisempia,koska niitä arvostaa isommin!
      Huomaan,että mielelläni pidän kiinni näistä kesän viimeisistä rippeistä,jonkinlaista siedätyshoitoa sekin tulevaa varten.😊
      Toivottavasti löydät taas jotain kuivunutta ja kaunista kuvattavaa,kiitos Satu!❤

      Poista
  4. Kyllä sinulla viherpeukalo on. Petunia on niin nätti ja tomaatit saat kypsymään. Sinisten pottujen päälle en ymmärrä mitään, en oo kuullut, en nähnyt. Saa nähä, milloin rantautuvat tänne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii!❤ Viherpeukaloni ei kovin kokenut ole,mutta uskon,että rakkaus lajiin edesauttaa mukaviin onnistumisen hetkiin.Olen kovin lyhytjänteinen,en jaksa syventyä tarvittaviin toimenpiteisiin tunnolisesti,vaan oion ja luotan onnistumiseen niinkin.Usein ei,mutta iloitsen kun kyllä!
      Sinisten perunoiden kanssa oli jännä huomata,kuinka ihmisaivot ehdollistuvat.Se,mitä silmät näkivät ja suu maistoi ei oikein mennyt jakeluun.😊

      Poista
  5. Minulla oli kerran sinisiä perunoita, mutta en pystynyt syömään niitä, en tiedä miten ne on saatu sinisiksi, en ollut koskaan edesnähnyt tai kuullut että sinisiä pottuja on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kieltämättä hyvin outo kokemus!Samalla mielenkiintoinen, että kuinka sitä tottuu asioihin ja aivot sitten haraavat vastaan ei totuttua. :)
      Minuakin kiinnostaisi tietää, miten on tuollaiseksi jalostettu.Olisikon jotain tekemistä punajuuren kanssa...
      Kiitos Pike!<3

      Poista