maanantai 21. kesäkuuta 2021


Huh hellettä!
Istuin äsken parvekkeellani ja tuntui aivan samalta kuin kauan sitten Kreetalla patiolla, kun armoton keskikesän aurinko oli laskenut ja ilta oli kuin samettia.
Eroina ainoastaan tämä valo ja tuoksut.


Odottaessani kotimaisia mansikoita, olen herkutellut kirsikoilla ja kypsillä luumuilla ja minusta on tuntunut vähän oudolta.
Eikö niiden aika ennen ollut vasta kuukauden päästä?

Sain jouluna tyttäreltä amarylliksen, joka kukki kaksi kertaa.
Laitoin sipulin pimeään komeroon odottamaan ensi joulua.
Huomasin, että oli siellä kasvattanut värittömät lehdet rutikuivassa mullassa reppana.
Otin valoon ja kastelin mullan.
Lehdet saivat vihreän värin parissa päivässä ja tuossa nyt pöydällä harottaa.😊




Kävimme kirpparilla tänään tyttären kanssa ja löysin aivan ihanan kirjan! Aves linnut. Samuli Haapasalon hienoja kuvia linnuista ja Nina Pinjolan runoja.


Kesä pakahduttaa rinnan

puhkaisee

kaikki esteet

murtautuu kuoresta

säteilee

ravistelee

häikäisee

kukkii täydesti

tuhannesti täydesti

ennen kuin

taipuu tyynesti

syksyyn.


Nina Pinjola


Tiesitkö, että linnut on latinaksi Aves? Minä en.

Pörriäiset saavat vielä tänä kesänä sukeltaa kurtturuusun siitepölytarjontaan, kasvillehan on julistettu sota...


 Olen elänyt ruokaisilla salaateilla ja kasviksilla, höystettyinä kananmunilla,tonnikalalla jne.Töissä ollessani herkkuannokseni oli yhden nimeltä mainitsemattoman hampurilaisketjun  kanasalaatti.Yksi päivä teki sitä niin mieli, yritin koota samoilla ainesosilla, vaan ei se yhtä hyvää ollut, vaikka ihan ok olikin. Paneroitu kanafile uppopaistettiin öljyssä hampparipaikassa, minä kypsensin omani uunissa, eikä kevytmajoneesikaan ajanut kurkkumajoneesin asiaa, mutta säästyinpä parilta kalorilta.

Parvekkeellani rehoittavat rikkaruohot, ja annan niiden rehoittaa. Vihreää se on sekin.Tuulen mukana ovat ruukkuihin lentäneet. Olen minä jonkun kesäkukankin hankkinut, mutten halua niitä liikaa, tulee muuten kasteluongelma maalla ollessani.

Härkäpavut oli tarkoitus viedä maalle, mutta kasvoivat niin pitkiksi hujakoiksi, että kiinnitin parvekkeen ristikkoon ja annan kasvaa siellä. Koko kevään työnsin persilaruukkuja multaan kun olin käyttänyt persiljan ruoanlaitossa. Varsisiileistä on nyt ryöpsähtänyt suuri persilapuska. Ja viereisessä ruukussa rikkaruohoja, toinen niistä kukkii pientä valkoista kukkaa, toinen keltaista.

Tehosekoittimeni pitää aivan luokattoman kovaa ääntä. Säästän naapureiden korvia ja teen aina monen aamiaisen smoothiet kerralla. Senkun vain ottaa jääkaapista aamuisin. Jos puolukkaa tulee tänä syksynä, meinaan kerätä oikein kunnolla. Olen aivan ihastunut sen makuun smoothiessa! Varsinkin banaanin kanssa tosi hyvä makupari. Näissä minulla mustaviinimarjaa, vadelmaa, puolukkaa, banaania, avokadoa ja kauramaitoa.


Jaksamisia helteen kanssa!❤

8 kommenttia:

  1. Hups...pitääpä ottaa esiin oma amaryllis tuolta kodinhoitohuoneen kaapista.
    MAukkaan näköistä tuo salaatti, minäkin tykkään erään pikaruokalan salaatista ja onpa niitä muutaman kerran tullut, juuri töissä, syötyä..:)
    Upea tuo pelakuusi. Minähän ostin keväällä samanlaisen, joku enkelinsiipi vai mikä onkaan, mutta eipä tykännyt, kun laitoin ulos paahteeseen.
    Nyt kyllä meitä helteellä hellitään....vähempikin kyllä riittäisi..:)

    Kävin ottamassa amarylliksen kaapista ja voi ihanuus siinä on tuollaiset viidensentin mittaiset lehdet kasvamassa. Nyt saa juodakseen ja ei tarvitse enää kaappiin mennä..:D

    Mukavaa viikkoa helteestä huolimatta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauskaa,että sinulla kävi samoin oman amarylliksen kanssa!😊
      Eihän ne vissiin kukkavanaa nyt tee,mutta kaikelle vihreälle on annettava mahdollisuus?
      Jännää,miten joihinkin ruokiin kun tykästyy,yht'äkkiä saattaa alkaa tehdä mieli.
      Ostamani paneroitu kanafile oli aivan eri makuinen kuin pikaruokaketjun,joten makuelämys ei täyttynyt.🤣
      Ihastuin oitis tuohon erikoiseen pelargoniaan,kun oli vielä tarjouksessa,parvekekukaksi uumoilin minäkin.
      Kotona sitten huomasin,että lapussa olikin kuva,että on sisäkukaksi tarkoitettu.
      Nyt pitää sille ruukku keksiä,että pääsee pois kaupan muoviruukusta.
      Oi,onko sillä noin kaunis nimikin!
      On täällä kaikki keinot viilentymiseen otettu käyttöön.Viime yön nukuin kahden kylmäkallen kanssa.Käärin ne pyyhkeeseen ja pidin kainalossa.😊
      Kun olin parvekkeella myöhään illalla,oli vielä 30 astetta,nyt aamuseitsemältä onneksi "vain"25,joten saa kivasti raikastettua kodin kun partsin ovi on auki.
      Onneksi huomisesta hiukan rauhoittuvat helteet.Katsotaan,meille luvassa illaksi ukkosta ja sadetta,ainakin sen sateen todella toivoisin.
      Kiitos Hannele,mukavaa loppuviikkoa,helteestä huolimatta!❤❤

      Poista
  2. Kiitos tiedosta, että pelakuu onkin sisäkukka...ostin tuosta paikallisesta Tokamannista omani ja en kyllä huomannut mitään lappua. Hain sen heti sisälle, josko vielä piristyisi..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin Rustasta ja siinä oli sellainen läpykkä,joissa vaihtoehdot sisälle taloon tai ulos,ja tässä oli se sisätila merkintä.😊

      Poista
  3. Sain juuri samanlaisen pelakuun kuopukselta äitienpäivänä!!!
    Juu, helteen kanssa meinaa voimani vähetä. Onneksi saimme hankituksi viilentimen makkariin, sillä uni on helteen takia entistä katkonaisempaa. No, lomani alkoi tänään, joten sen puoleen ei haittaa, vaikka yöllä valvottaisikin.
    Tuo linturuno on ihana!
    Suloista juhannusta Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pelargonia on itselleni ihan uusi,ihana lajike,tykkään siitä kovasti.Se on jotenkin söpö.
      Olisikohan joku tuoksupelargonioihin kuuluva,koska siinä on hiukan tavallisuudesta poikkeava tuoksu?
      Toivon meidän kolmen kukille hyvää vointia ja pitkää ikää,omalla kukallasi on vielä ihana merkityskin.😊
      Toivottavasti hikiset yöt ovat nyt takana hetkeksi.Eilen illalla kovan ukkosmyräkän jälkeen sain minäkin vihdoin tuuletettua asuntoni viileällä ilmalla Ja nyt heti aamulla avasin parvekkeen oven uudelleen.Vaikka kesää rakastankin voi että,miten nautin nyt pilvisestä,viileämmästä säästä!
      Ihanaa lomaa Piipe!❤❤Ja suloista juhannusta!❤

      Poista
  4. Tässähän tuli ihan nälkä ja jano, kun katselin ruokaisia, herkullisen näköisiä salaattejasi ja luin, mistä nuo kauniin väriset smoothiet olet valmistanut :D
    Täytyykin pitää mielessä puolukka ja banaani maistuvana makuparina. Avocadolle olen allerginen, mutta varmasti hyvää ilman sitäkin.
    Kerrassaan ihana tuo kesäruno ❤
    Täällä Iniön Norrbyssä ei eilen eikä tänään ole ollut helteestä tietoakaan, mutta aurinkoista ja kaunista on. Pidän paljon enemmän tällaisesta hieman "viileämmästä" kesäsäästä, jolloin jaksaa liikkua ja touhuta :)
    Oikein ihanaa juhannusta sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Kokeileppa puolukkaa ja banaania.Puolukan kirpeys ja banaanin makea lempeys on yllättävän hyvä kombo.
      Avokado antaa hiukan sellaista kermaisuutta smoothieen,muttei ole mikään pakkoaines mielestäni,monesti teen ilman sitä.Ai sekin saattaa aiheuttaa allergiaa.
      Itselleni paprika ei sovi.
      Tuo kirja on täynnä niin ihania runoja,niin kuin tämäkin sivuaa linnunpojan kuoriutumistakin mielestäni,runoissa linnut esiintyvät kauniilla tavalla.
      Minunkin ideaali kesäsääni on raikas ja aurinkoinen,sellainen max.23 asteinen.😊
      Tälläkin hetkellä parvekkeen ovesta työntyy sisälle ihanan viileää ilmaa.
      En tajua,miten elin melkein 20 vuotta Kreetan 30-40 asteen helteissä kesästä kesään...Kai sitä nuorena jaksoi...
      Kiitos Ansku,ihanaa juhannusta sinulle,kapteenille ja koiruliinille!❤❤

      Poista