keskiviikko 20. kesäkuuta 2018




Uskotko,
 että jos poikkeaa tieltä, hyppää rohkeasti ojan yli, valikoi summittaisen suunnan,
 oman polun,
 saattaakin löytää  itsensä siltä suunnalta joka tuntuu oikealta, omalta.
Itse irtisanouduin työpaikasta, seitsämän vuoden jälkeen, missä en voinut enää hyvin.
Pelkojensa, itsensä voittaminen on riemastuttava kokemus.
Äkkiä löysinkin itseni heti perään maalta, rakastamastani mummulasta, ypöyksin.
Tilanne, jota en ollut edes aikaisemmin miettinyt.
Mummulaan oli aina ihana mennä, seurassa.
Ja kuitenkin, nautin suunnattomasti olostani siellä viikon yksinäni.
Oman itsensä seurassa joutuu vääjäämättä myös kohtaamaan itsensä.
Mistä minä pidän, mitä minä haluan tehdä. Kukaan muu ei päätä päivän kulusta.
Olen kiltti, liiankin, luonteelleni tyypillisenä huolehdin aina, niin työpaikalla kuin muutoinkin, että kaikilla muilla on asiat hyvin, unohtaen välillä tyystin itseni.
Terveesti itsekäs tilanne on välillä hyvästä.
Sain istua ja vain katsella kaikkea ympärilläni.
Ei ruoka-aikoja, söin leivän, salaatin kun tuli nälkä, ihan mihin aikaan tahansa.
Ei ennalta suuniteltuja askareita.
Saatoin pongahtaa pystyyn, ihmeteltyäni pitkään muurahaisten tomeraa työntekoa, mennä kuopsuttamaan kasvimaata, koska juuri sillä hetkellä se tuntui kivalta idealta.
Seuraavassa hetkessä istuin taas metsän reunassa seuraamassa lintujen touhuja.
Päivä kului täydesti ja olin ajassa hyvin tietoisena, kuitenkin välillä unohtaen, mikä päivä oli meneillään, asia joka menetti täysin merkityksensä.
Oli aamu, päivä, alkuilta, ilta ja alkuyö.
Uskon, että asia johtaa toiseen.
Uskon, että olen sillä tiellä, jolle olen etsinyt väylää jo pitkään.
Muistan paremmin, osaan keskittyä syvemmin, tämä lempeä tasapainontunne
sisälläni muhii jotain mieluista tulevaisuuden varalle, tunnen sen nahoissani,
raivaan rohkeudelle tilaa.
Tunnen jalkani vahvasti maankamaralla,ulkoapäin tulevat asiat eivät tällä hetkellä määrittele, eivät määrää, eivät sekoita päätäni. 
Olen vahvasti puikoissa.
Olen hypännyt hamsterin pyörästä, pyllähtänyt omasta tahdostani mukavasti siitä pyllylleni miettimään rauhassa, mikä minusta tulee isona.
Mainitsin, että yksi asia johtaa toiseen.
Yht´äkkiä opin käsittelemään ottamiani kuvia.
Työkalut ovat olleet ihan tuossa edessäni jo monta vuotta.
Ja miten helppoa!
Ja miten ylitsepääsemättömän vaikealta aiemmin tuntui edes alkaa harjoitella.
Mielenkiinnolla odotan, mihin kaikkeen vielä kykenenkään, kun saan rauhassa, omaa hidasta tahtiani kulkea asioita kohti.

Toivottelen sateenjälkeistä, ihanaa viikon jatkoa!
Pidä hyvä huoli itsestäsi.<3




















8 kommenttia:

  1. On onni omistaa tuollainen mummula, missä ei tunne kiirettä ja missä sielu lepää♥.
    Kaunis postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hannele ihanasta kommentista! <3
      Mummula on minulle tosiaan suuri onnen aihe.

      Poista
  2. Upeaa rohkeutta <3 Ihana Sinä! Mukavaa juhannuksen aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli niin hyvä mieli. Kiitos kaunis Hilu! <3
      Hyvää juhannusta!

      Poista
  3. Olet todella rohkea, kun uskalsit tehdä isoja päätöksiä. Onnittelut Sinulle! Olet varmasti onnellinen ja tasapainossa itsesi kanssa. Työelämä puristaa nykyihmisestä viimeisetkin mehut irti ja meille kilteille ihmisille se usein myös tarkoittaa sitä, että työntää omat tarpeensa sivuun.
    Iloa, onnea, rauhaa ja valoa kesäpäiviisi, Mirjam-Matilda! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikutuin ymmärtävästä kommentistasi Piipe, kiitos! <3
      Keräsin rohkeutta pitkään, mutta sitten päätös oli vain tehtävä.
      Nyt olen tyytyväinen, että uskalsin. Suuri taakka lähti harteilta.
      Iloa ja kaikkea hyvää myös Sinun kesäpäiviisi! <3

      Poista
  4. Ihanaa rohkeutta ja iloista vapauden ja helpotuksen tunnetta tulvahti postauksesta❤ Työ vie ihmisen elämästä niin suuren osan että sen toivoisi kaikille olevan viihtyisä,antoisa ja sellainen että se tuottaisi vain hyvää mieltä! Mukavaa juhannusviikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seison päätösteni takana ja en ole pitkään aikaan voinut paremmin.
      Luotan siihen, että minullekin vielä löytyy työ, jonne lähden aamulla intopinkeänä ja hyvillä mielin. :)
      Kiitos Päde lämpimästä kommentistasi! <3
      Mukavaa Juhannusta! <3

      Poista