Löysin aivan ihanan runon, joka olisi niin sopinut eiliseen postaukseeni. Mutta metsän rakkaudesta vielä onnellisena jaan sen nyt tämän päivän sulostuttajaksi.

                                         Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen!

                                         Ylt’ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden,
                                         märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,
                                         — en mitään maailmassa voi siten rakastaa.

                                         Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen,
                                         joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen.
                                         Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston
                                         käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on.

                                         Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa.

                                        

                                        -Saima Harmaja-