Keskiviikko on hyvä päivä kertoa liskoistamme.

Sisiliskot

Muistan hyvin sen kuuman kesäpäivän, kun isä, sisareni ja minä pyydystelimme sisiliskoja maalla mummolassa, pellon kulmalla kiviröykkiöstä.
Isä näytti, kuinka liskon on annettava tulla itse kädelle, sitä ei pidä lähteä nappaamaan.Kaikki liikkeet piti olla hyvin rauhalliset ja hyvin hyvin hitaat.
Sisiliskot paistattelivat kuumilla kivillä päiväänsä ja kun onnistui laittamaan käden tarpeeksi hitaasti sen eteen, se nousi siihen.
Aina se ei tietenkään onnistunut, ja liskot pujahtivat piiloihinsa.

Saimme kuitenkin viisi, kuusi laatikkoomme.
Ajatuksena oli perustaa sisiliskoterraario niiden tarkkailemiseen.
Liskot siis matkustivat kanssamme kaupunkiin.

Jokainen niistä oli oma,persoonallinen yksilönsä.
En enää muista kaikkien erityispiirteitä, enkä nimiäkään, mutta Vesimies,Yrmy ja Kaunotar on jäänyt mieleeni.
Vesimies viihtyi aina vesikupissa.Ehkä se luuli olevansa vesilisko.
Yrmy oli liskoistamme kookkain.Se oli joskus menettänyt häntänsä, ja näyttikin ihan kehonrakeltajalta lyhyine,uudelleen kasvavine häntineen ja paksuine vartaloineen.
Kaunotar taas oli siro ja virtaviivainen, muita huomattavasti vaaleampi lisko, jonka mielsimme naispuoliseksi.
Seurueessa oli myös yksi hyvin pieni tumma poikanen, mutten enää muista sen nimeä, ja sitten jokunen peruslisko, joka ei ole jäänyt niin mieleen.

Liskojen elämää tutkittiin ja tarkkailtiin.Niille käytiin kaivamassa matoja ja oli mielenkiintoista katsella, kun ne niitä pyydystivät ja söivät.
Kun niiden terraarion ylle kohdistettiin pitkävartinen työpöydän lamppu, koko poppoo kerääntyi kivelle sen lämpöön littanoiksi nautiskelijoiksi.
Kuin Samikin, nämäkin kaverit tykkäsivät niskan rapsutuksesta.
Loppukesästä päästimme ne takaisin luontoon, että kerkesivät varmasti valmistua syksyn ja talven tuloon.
Jokaiselle toivotimme hyvää matkaa niiden omilla nimillään.

Vesiliskot

Espoossa, uuden kodin ympäristö oli ihan maaseutua, kun sinne muutimme.Lehmät laidunsivat viereisen kartanon mailla, kauppa-auto kävi ja tienoot olivat täysin erilaiset, kun nykypäivänä.
Meri oli lähellä ja ennen merenrantaa pieni joki, tai putakoksikin sitä voisi kutsua.
Siellä jälleen isämme kanssa pienillä haaveilla pyydystelimme vesiliskoja.
Muistan, kuinka tunsin tietynlaista ylpeyttä isästä muille lapsille, jotka olivat retkellä mukana.Isä oli boheemi, ei ollenkaan jäykkis ja aina mukana näissä luontoon ja eläimiin liittyvissä jutuissa täysillä.

Vesiliskot ovat kauniita.Varsinkin urokset.
Oranssinpunaisine vatsanalusineen ja mustine pilkkuineen.Rouvaväki oli selvästi vaatimattomampaa habitukseltaan.

Saimme vesiliskomme lisääntymään, näimme niiden parittelut ja munienlaskut ja poikasten syntymisen akvaarion lasien läpi.
Oli hienoa katsoa, kun naaras takajaloillaan tarttui vesikasviin ja taiteili siihen munat kiinni.
Vesiliskot viihtyivät myös akvaarion pinnalla olleilla isommilla lehdillä, vedenpinnan yläpuolella.
Akvaariossa oli myös pari iilimatoa.Kerran luulimme siskoni kanssa, että ne yrittivät syödä toisiansa.Kävikin ilmi, että ne olivat kiinni samassa onkimadossa,toinen toisessa, ja toinen toisessa päässä, ja kamppailivat ateriasta.
Vesiliskommekin päätyivät lopulta takaisin luontoon.
Ja me olimme taas paljon,paljon tietorikkaampia.