Koirien taivaassa viilettää yksi kaveri, jonka nimi on Santtu.
Sieluni silmin, ja juurikin niillä näen, kuinka se siellä pistää isot pojat ruotuun.Tai ainakin itse luulee niin.
Se mennä touhottaa siellä ja tunkee nenänsä joka paikkaan ja haluaa olla kaikessa mukana.
Etunenässä se siellä pinkoo.
Santeri ei ikinä ollut takarivin tarkkailija.
Itseluottamuksessa sillä oli minulle paljon opetettavaa.
Suru oli silloin suuri, kun sen taivaanporteille saattelin, mutta nyt sen muisto on kaunis ja ihana.
Sillä on aina sydämessäni iso paikka.
Olen viime aikoina blogeissa ihastellut muiden hauvoja ja päätin vielä kerran muistella tätä omaa jääräpäätäni.
Terkut sinne Santturainen ja en sano, että pärjäile, koska tiedän sen sanomattakin <3

Vanhus jo.Viimeistä syksyä tässä tuoksutellaan.

Kun katse olisi voinut kertoa.Kolottiko jo kovastikkin,oliko kipuja.

Mammaa piti vahtia, kun se kivellään ihasteli maalaismaisemaa.

Terrierin sisulla taisi jaksaa vielä sienimetsässä könytä.

välillä unien maailmaan.Niissä juostiin kovaa.

Santun oma paikka vilkistossa.

Viimeisenä Juhannuksenani täytin 14 vuotta.

Juhlan kunniaksi hieman huumoriakin

Viikkoa ennen, kun koirien taivaan enkelit kutsuivat, Santeri herra vielä piilotteli aarteitaan mummolan vanhaan aiv-monttuun.

Minä vielä suukottelin suruissani.Santulla oli kaikki jo hyvin.