Tipi

Tiedän, että seuraava kertomus varpusestamme saattaa herättää
ajatuksia kaiken paikkansapitävyydestä,niin uskomaton se on.
Vakuutan kuitenkin käsi sydämellä kaiken olevan täysin totta. 

Tipi saapui perheeseemme, kun pihamme lapset tiesivät meillä olleen kaikenlaisia luontokappaleita.
Ovikello soi, ja pihakaverit kertoivat löytäneensä hylätyn varpusen poikasen.
(Nykypäivänähän toki tiedän, etteivät nämä yksinään tirpustavat poikaset hylättyjä ole, vaan emo ruokkii niitä, vaikka ne jo ottavat ensisiivellisiään pesän ulkopuolella.)
Joka tapauksessa saimme luvan ottaa taas uuden holhokin.
Luulen, että isäni oli yhtä innoissaan näiden eläinten kasvun seuraamisesta, kuin mekin ja se mahdollisti kaiken.

Tipi, tuo suloinen rääpäle ruokittiin tattarinjyvämössöllä,hirssillä,hyönteisillä,madoilla ja silloin tällöin pienellä nokareella kovaa juustoa, joka osoittautui sen herkuksi.
Yöksi se nostettiin korkean kirjahyllymme päälle, kuparipannun taakse nukkumaan omaan rauhaansa.

Tässä vaiheessa mainittakoon, että perheeseemme kuului myös nuori boxerinarttu, Maikku.
Ei hätiä mitiä,tipi kasvoi silmissä ja osoittautui urokseksi. Hyvällä ravinnolla se kasvatti kerrassaan upeat ja tummankiiltävät sulat, ja oli mielestämme komein urosvarpunen, jonka olimme koskaan nähneet.
Kun Tipi taas kerran sai herkkuhippusensa juustoa, se toki kävi myös boxerimme nenään ja se siihen törmäsi haluten osaansa.Pelästyimme, että nyt se haukkaa juuston Tipeineen päivineen.
Tipipä nokkasi Maikkuboxeria niin terhakkaasti kirsuun, että se ei sen koommin edes pyrkinyt osingoille, vaan seurasi syöttötoimituksia luimuten takavasemmalla.

Tipi siis lenteli kodissamme vapaana ja nukkui kuparipannun takana yönsä.
Sinne se osasi jo iltaisin itse lentää.
Aamuisin se pyrähti vanhempiemme makuuhuoneeseen ja nyppi äitiämme kaulasta.Siitä äiti tiesi nousta keittiöön valmistamaan Tipille aamiaista.Ja Tipi lennähti sinne heti äitini perässä.

Se jopa matkusti mökille kanssamme autossa vapaana.Olkapäältä olkapäälle.Hetkeksi vankeuteen se joutui vain autosta mökkiin sisään siirrettäessä.
Matkassa mukana oli myös äitini sisar, joka ei oikein välittänyt siitä, kun Tipi lennähti aamiaisleivän toiseen päähän istumaan ja rupesi mutustamaan juuston kulmaa.

Aikaa vierähti, ja alkoi olla aika päästää Tipi täyskasvuisena takaisin luontoon.
Tästä alkaakin kertomuksen uskomattomin osio.

Haikein mielin annoimme sen yhtenä päivänä lentää parvekkeelle ja haukoimme henkeämme, kun se sitten nousi siivilleen ja oli poissa.

Vaan eipä loppunut yhteinen taipaleemme vielä.
Illalla Tipi nimittäin istui parvekkeen ovenkahvalla.
Kun ovi avattiin, se lensi kuparipannunsa taakse.

Siihen aikaan oli vielä paljon varpusia pihoilla.
Tunnistimme Tipin helposti pihamme parvesta.Se todella oli isokoinen ja komeasulkainen kaveri.

Näin siis jatkui, se laskettiin aamusta parvekkeelta vapauteen ja palasi yöksi pesäänsä kuparipannun taakse.

Kun koulu alkoi ja ensilumikin satoi, saatoimme sisareni kanssa koulun jälkeen löytää pakkasesta palloksi pörhistyneen Tipin jo odottamassa parvekkeen ovenkahvalla sisäänpääsyä.

Viimeisiä kertoja, kun Tipi tuli sisälle yöksi, se mielestämme oli jotenkin hermostunut ja peloissaan.
Isämme epäili, että se on saattanut pyrkiä ehkä kerrostalomme muihinkin asuntoihin ja jahdattu ehkä luudan kanssa ulos...
Joka tapauksessa, emme sitten enää nähneet Tipiämme, se lakkasi pyrkimästä sisälle.

Yritimme keväällä varpusparvesta sitä tähyillä ja koko perheemme mieleen jäi viimeiseksi suloinen ajatus, että olimme sen tunnistavinamme, ja näyttipä jopa siltä, että siinä vierellä lenteli rouvakin.

Tiedä häntä, menikö Tipimme tarinan loppu todellisuudessa noin, mutta niin me kaikki halusimme ajatella.
Se oli uskomaton pieni lintu, josta on paljon kuvia isävainaani arkistoissa. Toivon, että voin siitä vielä joku päivä laittaa blogiinkin jokusen, kun tuhannet ja taas tuhannet filmit on läpikäyty. Nyt joudun turvautumaan lajikumppanin kuvaan, jonka olen lainannut Birdlifen sivuilta.