Hyvää 100-vuotis itsenäisyyspäivää!

Alla minun historiaani

Äitini tässä Mirjam-Matilda mummuni sylissä rakkaan nukkensa kanssa. Ville pappa sodasta lomilla. Äiti taitaa hiukan vierastaa kauan pois ollutta isäänsä.
En muista papan, yhtä pientä hetkeä lukuunottamatta, ikinä puhuneen sodasta mitään.
Sen olen äidiltäni kuullut, että kerran koko perhe oli pellonlaidan ojassa maannut,olisiko siinä jotain viljaa oltu korjaamassa papan lomilla, kun vihollisen sotakoneet olivat lentäneet yli ja pappa oli huitonut nyrkkiä ylöspäin yrittäessään perhettään suojella.

Isänisäni rautasormus. Kultainen vihkisormus oli lahjoitettu talvisotaa käyvän maan sotavarusteiden hankkimista varten.

Laivastossa sodassa palvellut isänisäni kaatui 28-vuotiaana jäänmurtaja Tarmon pommituksessa Kotkan satamassa. Isäni syntyi perheen toisena poikana 3 päivää isänsä kuoleman jälkeen.Hän sanoi imeneensä surun jo äidinmaidosta. Voi vain yrittää kuvitella nuoren äidin, lesken surua ja pelkoja tulevaisuudesta pienen esikoisen ja juuri syntyneen vauvan kanssa yksin.

Kuvassa vasemmalla oleva Ilmari vaari reissasi merimiehenä maailman meriä ennen sotia.

Olisikohan tässä jo hiukan menty elämässä eteenpäin vielä jatkuvasta sodasta huolimatta. Isäni taitaa olla reilun vuoden vanha.
Hän kertoi hyvin pienenä poikana kuulleensa yleisessä saunassa aikuisten keskustelua sodasta-olisikohan Helmimummi siinä purkanut ikäväänsä- ja oli julistanut totisena "kun kasvan isoksi tapan kaikki ryssät, kun ne tappoi minun isän" Pienen ihmisen voimatonta uhoa.

Meillä kaikilla on nämä omat tarinamme sukumme vaiheista sodan aikana.
Tänään on päivä, kun niitä muistelemme ja annamme arvon heidän panokselleen itsenäisen isänmaamme puolesta. Ei ole itsestäänselvyys, että saloissamme liehuu tuo kaunis siniristilippumme. Kotimaan mullissa on paljon miehiä ja naisia, jotka ansaitsevat kiitolliset ajatuksemme.