sunnuntai 10. joulukuuta 2017




Okei. Kun ei sunnuntain kävelyretkellä voi kuvata talvisia maisemia, kuvataan sitten näitä hailakan harmaanruskeita.
Olikin mitä oivallisin ulkoilusää, kuiva ja saattoi ehkä olla aste pakkastakin.
Maisemalliset näkymät sijoittuivat mielestäni tuonne loppusyksyyn, mutta siihenhän tässä ollaan jo totuttu. Kaunista oli kuitenkin.
Olin mielissäni elämäni ensimmäisestä kohtaamisesta puukiipijän kanssa.
Sen kiipeilyä seuratessa kului tovi jos toinenkin. Skarppia kuvaa tästä vikkelästä linnusta en saanut, joten keskityinkin vain tarkkailemaan sitä.
Maastossa silmiini osui myös itsenäisyyspäivä-juhlien jäljiltä kaunis pullo. Ajattelin ensin lisätä tilataiteeseen pihlajanmarja oksan, mutta jätin kuitenkin tekemättä. Jos lähellä olisi ollut roskista, olisin kiikuttanut sinne, mutta sen puuttuessa en viitsinyt lähteä tyhjää pulloa kädessäni roikottamaan.
Itsenäisyyspäivän käväistessä mielessä ja puukiipijän touhuja katselleena aloin miettiä sota-ajan metsäneläimiä.
Miten paljon niitäkin haavoittui? Kuinka paljon jäi pesimistouhuja linnuilta kesken, jos alkoikaan siinä paukkeessa ja ryskeessä.?Kuinkahan paljon kannat olivat sotavuosina pienempiä verraten normaaliin tilanteeseen? Kuinka paljon poikasia ja pentuja menehtyi pesiin, kun emo ei palannutkaan?
Yritin löytää netistä jotain asiaan liityvää tutkimusta tms. mutten löytänyt.
Siitä luin, että sotavuosien jälkeen hirvet rauhoitettiin kymmeneksi vuodeksi. Niitä käytettiin ravinnoksi niin rintamalla kuin kotirintamallakin pula-aikana.
Tämä tietysti täysin ymmärrettävää. Salametsästystä ei pystytty mitenkään kontrolloimaan.
Mihin pakenivat muut suuret eläimet, esim.karhut ja sudet sotatantereilta?
Jos joku tietää linkkejä näiden kysymysten vastauksiin, otan mielenkiinnolla ja kiitollisena vastaan! 


Surullisten ajatusten jälkeen minua piristi ja huvitti viimeinen omena omenapuussa!
Kuinka se onkin selvinnyt kaikki tuulet ja tuiskut paikallaan? :)

Tämän, vaikkei jouluisen punaposkisen, mutta omenan kuitenkin myötä toivottelen täältä rauhallista ja mukavaa toista adventtisunnuntaita! <3



































14 kommenttia:

  1. Meidän entisessä naapurissa asuin vanha pariskunta, joka ei kerännyt omenoita tienposkessa olleesta omenapuusta....ja niitä oli aina paljon. Olipa, joku toimittaja kuvannutkin ne ja julkaistiin lehdessä...alla luki, että talviomenoita..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos kivan tarinan jakamisesta Hannele! <3

      Poista
  2. Harmaasta päivästä huolimatta olet löytänyt kaunista kuvattavaa!
    Mukavaa sunnuntaiehtoota!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista pohdintaa. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi eläinten kohtaloa sotavuosina, mutta onhan se selvää, että eläimiä varmasti menehtyi sankoin joukoin. Ihmisten mieletön sota kostautui myös viattomille luontokappaleille. Surullista.

    Kaikesta huolimatta lempeää toisen adeventtisunnuntain iltaa. Uusia voimia uuteen työviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me valitettavasti niin paljon pahaa aiheutamme täällä maapallolla, että surettaa.
      Kiitos Piipe,ollut selän kanssa hiukan ongelmia tällä viikolla, mutta uskon vakaasti, että ensi viikoksi jo hellittää. :)

      Poista
  4. Kauniita kuvia, hailakan ruskeaa joulukuuta on täälläkin. Mielenkiintoinen näkökulma sota-aikaan, en olekaan aiemmin tullut ajatelleeksi metsäneläinten kohtaloa sotavuosina. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku! <3 Niin suuria metsäalueita sodissa tuhoutui, että varmasti oli paljon myös eläinuhreja.
      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  5. Siellä toinen pohdiskelija :)
    Murehdin ja mietin monesti luonnon ja eläinten kohtaloa varsinkin tänä päivänä kun ihminen ahneuksissaan raivaa tieltään niin soita, metsiä kuin niittyjäkin ja tuhoaa siinä samalla lukuisien eläinlajien elinympäristöä lopullisesti.

    Kaikesta ikävästä ja harmaudesta huolimatta sinä olet onnistunut näkemään, kokemaan ja taltioimaan paljon kauniita yksityiskohtia sekä maisemia. Kiitos tästä ihastuttavasta kuvakollaasista ja voimaa sekä valoa tulevaan viikkoosi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku, sinä toinen pohdiskelija! <3 <3
      Itselleni on esim. kunnia-asia, ettei vaarini vanhasta metsästä, siitä mikä on vielä jäljellä, kaadeta pystyyn kuolleita keloja.
      Pieni asia, mutta luonnon tasapainolle niin tärkeä.
      Katselen tikkoja niitä nakuttelemassa ja oravia jemmailemassa käpyjään ja lintuja pesimässä niiden koloissa ja olen onnellinen. Suunnitelmissa on perustaa myös luonnon kukkaniitty. Olen lukenut, että alkuperäislajien siemeniä saa ostaa, joku näkee vaivan niitä kasvattaa ja kerää siemenet sitten talteen.
      Niin monia lapsuuteni niittykukkia ei näe enää missään...muistako Ansku koska nähneesi viimeksi esim. kissantassua, tai käenkukkaa, villistä ruiskaunokista puhumattakaan? Olen katsonut jo niitylleni paikankin,täytyy vain lukea mitä sen perustamiseen vaaditaan. Ainakaan lähelle lupiineja ei kannata.Olen luultavasti aivan sevenheaven, jos onnistuisin ja niityllä alkaisi viihtyä perhosia ja muita hyönteisiä.:)
      Edes se vähä, mihin itse voi vaikuttaa on niin hienoa tehdä? :)
      Valoa ja voimaa toivon myös sinun viikkoosi! <3

      Poista
  6. Luonnon harmaudesta kauniita kuvia! Sitkeä on viimeinen omena:) Koville on tosiaan luonto ja eläimet joutuneet..Leppoisaa alkavaa viikkoa ja mukavaa joulun odottelua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitkeä tosiaan tuo viimeinen omppu. :) Siellä se eilenkin vielä roikkui, oli saanut kauniin lumikuorrutuksenkin.
      Kiitos ja mukavaa joulun odottelua sinnekin Päde! <3

      Poista
  7. Olen kyllä nauttinut kovasti näistä sinun postauksistasi, vaikka olenkin vähän huonosti vastaillut.
    Tuon puukiipijän minäkin olen pari kertaa nähnyt. Minun tulee siitä mieleeni sellainen vanhanaikainen lastenlelu, jossa on 'pystypuu' ja tikka, kun tikan nostaa ylös ja päästää vapaaksi se alkaa nyökkäellen kiertää puuta alas laskeutuessaan. Oletko nähnyt? Muistatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ymmärrän sinua niin hyvin! Minullakin ollut hiukan hiljaisempaa tämän blogimaailman kanssa.Luen kyllä ja vierailen, mutten aina jaksa kommentoida.
      Muistan niin hyvin tuon lelun, minulla ja sisarellani oli se lapsuudessamme! :D
      Toinen muistaakseni oli pinokkio, joka laskeutui portaita samalla mekanismilla.
      Ja tosiaan, puukiipijä muistutti kovasti lelun tikkaa erona vain se, että kiipesi ylöspäin.:)Jännä lintu, joka maastoutuikin niin hyvin puunrunkoon, että välillä sitä oli vaikea löytää uudestaan, kun se vaihtoi puuta.Vaalea vatsanalus sitten sen paljasti.
      Kiitos Seija! <3

      Poista