sunnuntai 17. joulukuuta 2017





Joulu tuo tullessaan ilon lisäksi myös kaipausta ja ikävöintiä.
Jouluna mieli herkistyy.
Ikävä tuntuu herkällä sydämellä, pysähtyneen ja hiljentyneen rinnassa äärettömältä.
Koen kynttilän liekin siltana tuonpuoleiseen, kauniin lumisateen kuin terveisinä, tähtitaivas tuo rakkaat lähemmäksi.

Jouluna voi kohdata myös surua.
Voi joutua pysähtymään ja pitämään hiljaisen hetken.
Kannoin pitkään sielussani surua tämän pienen linnun kohtalosta.
Kylmä oli peittänyt sen hentoisen ruumiin, pienet enkelinsiivet.











14 kommenttia:

  1. Jouluun liittyy aina vahva tunnelataus, joten ei ihme, jos siihen liittyy myös haikeutta. SItä tunsin erityisesti niinä jouluina, kun vanhemmat olivat kuolleet alkuvuodesta -96 ja -07.
    Jotenkin surulliset nuo kuolleen linnun siipien kuvat. Voi, joskus elämänlanka voi katketa äkisti.
    Sinulle toivon ihanaa, kaunista jouluista alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sinulle Piipe! <3 Totta, jouluun liittyy vahva tunnelataus.Jouluna läheisten poismenon tajuaa niin konkreettisesti.Joulu kun on perhejuhlaa ja joku puuttuu...

      Mietin pitkään, pidänkö suruni linnusta itselläni enkä julkaise kuvia,varsinkaan näin joulun alla. Mutta jotenkin toisaalta nämä surulliset kuvat liittyivät myös haikeudentunteeseeni tuolla hetkellä.

      Poista
  2. Joulu on tunteikasta ja muistorikasta aikaa. Minä olen vielä niin onnellisessa asemassa, että kaikki rakkaat ovat läsnä eikä ketään tarvitse ikävöidä. Mukavaa joululuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi arvosta sitä sydämelläsi.Toivon, että saat pitää heidät pitkään, pitkään, monia jouluja eteenpäin.<3
      Kiitos samoin Sinulle Hensku! <3

      Poista
  3. Olipa surullinen näky tuo lumeen puoliksi hautautunut lintu.
    Joulu herkistää ja jo tuttu laulukin voi tuoda kyyneleet silmiin.
    Onneksi myös paljon iloa ja hyviä muistoja. Mukavaa joulunalusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota näkyä en olisi toivonut tielleni.Linnut ovat niin rakkaita.

      Tällaisena karjalaisgeenisenä on saanut jo monet kyyneleet nieleskellä joululauluja kuunnellessa.
      Kyllä joulu pääosin on iloa ja mukavaa yhdessäoloa.Vaikka siinä usea tippa tirautetaankin, varsinkin kun yhdessä muistellaan menneitä. :)
      Kiitos Seija, mukavaa joulunalus viikkoa Sinullekin! <3

      Poista
  4. Joulu herkistää mielet. Ikävä poismenneitä ja ilo vielä vierellä kulkijoista korostuu <3

    Mukavaa alkanutta jouluviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasit kiteyttää asian hienosti! <3
      Kiitos ja mukavaa alkanutta jouluviikkoa Sinullekin Sirpa! <3

      Poista
  5. Herkkänä ihmisenä, joulu on välillä aina kyyneleitäkin silmäkulmassa. Kaunista laulua kuunnellessa, edesmenneitä läheisiä muistellessa. Äitiä♥
    Aivan samoin tunnen kynttilän liekistä, tähdistä ja lumihiutaleista...linnuista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me herkkikset tunnemme muutenkin niin vahvasti, jouluna on jo tekemistä välillä, ettei mene ihan itkuksi? :)Jouluun liittyy niin paljon herkistävää.Kauniit laulut, niihin liittyvät muistot ja edesmenneet rakkaat. Minulla isäni.<3
      Ihana kuulla, että tunnet samoin kynttilän liekistä ja muista,jotka tuovat lohtua.<3
      Kiitos Sinulle Hannele! <3

      Poista
  6. Sirpa kiteytti hienosti sen, miten jouluna suru ja ilo korostuvat. Se on sitä mielen herkistymistä, jonka huomaan vain lisääntyneen, sekä voimistuneen ainakin itselläni näin iän myötä.
    Kävin viime viikolla tyttöjeni kanssa kolmistaan laulamassa kauneimpia joululauluja kirkossa, ja mm. sylvian joululaulua en pystynyt laulamaan ollenkaan. Silmät sumeina ja pala kurkussa istuin ja kuuntelin kun toiset lauloivat. Taisi onnen tunne tulvia yli äyräiden tuona tiettynä hetkenä :)
    Samoin minäkin tunnen kynttilän liekistä ja linnuista ♥ Ihanaa jouluviikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoilla sanoilla vastasin minäkin Sirpalle. :)
      Aivan samalla lailla on käynyt minullekin.Olen aina ollut itkuiikka, mutten ole onneksi erottunut joukosta, koska meillä on suvun kaikki naiset nauraneet ja itkeneet paljon.Mutta nyt vanhemmiten itku on tosi herkässä, enimmikseen kaiken kauniin äärellä.
      Voi joulukirkko on aivan tekemätön paikka minulle.En saisi laulettua liikutukseltani yhtään laulua.:)
      Meilläkin on ollut tapana käydä joulukonsertissa jossain kirkossa tyttäreni, siskoni tyttären ja äitini kanssa.Tänä jouluna jäänee nyt väliin äitini vesivahinko-korjauksen ollessa loppumetreillä ja tyttäreni kreikanmatkan lähestyessä.Mutta niissä hetkissä on ollut kovin vahva perheen yhteyden tunne.Ymmärrän hyvin, että sinunkin onnentunteesi on tulvinut yli äyräiden.
      Ihana kuulla, että Sinäkin saat lohtua kynttilän liekistä ja linnuista.
      Kiitos Ansku! <3

      Poista
  7. On tämä joulunaika tosiaan kovin kaihoisaakin aikaa..ikävä niitä poismenneitä rakkaita läheisiä on monella♥ Minulla ihan tuli kyynel silmään kun oli niin liikuttavia nuo kuvat lintu poloisesta.. Halauksia sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Päde, kunpa tietäisit kuinka surulliseksi minä tulin kun sen näin.Varpunen jouluaamuna jne.Tämä ei sopinut ollenkaan kauniisiin jouluisiin ajatuksiin. Sydäntäsärkevä kohtalo pienellä raasulla.
      Kiitos! <3

      Poista