sunnuntai 13. maaliskuuta 2016



Hauskaa,miten rucolaa on ollut tarjolla jo hyvin pitkään, mutta minun makunystyräni se on räjäyttänyt vasta ihan viime aikoina. :)
Ilman rucolaa salaatti ei enää ole salaatti eikä mikään,ja
aamiaiskaurakorppujen päällä juuston kanssa mainio.

Olen niin tyytyväinen, että tänään lähdin lenkille vieläkin aikaisemmin.Takaisin tullessa taivas olikin jo pilvessä.
Mutta rantaan ehdittyäni kimalteli meri vieläkin kirkkaammin, kuin eilen, koska aurinko osui siihen eri kulmasta.
Suuntasin myös lenkkini tänään uusiin paikkoihin ja tielleni osui kivoja ylläreitä.
Mitähän se variskin tähyili lumelta, ei sitten minulle selvinnyt,kovasti se siinä tihurteli ja nokki.
Jotsenet sulan rajalla ilahduttivat myös.
Saunalahden vanha kartanokin kylpi ihanassa kevätauringossa.

Piristävän kävelyn päätteeksi ei edes sunnuntaipäivällistä tarvinut kauaa kaupassa pähkäillä. Valmiiksi keitetyt punajuuret vakuumissa 1,20e ja jauhelihaa punaisella lapulla 700g, no johan rupesi tekemään Lindströminpihvejä mieli. Voisi vaikka paahtaa seuraksi bataattia uunissa. Ja sitä rucolaa salaattiin! :)
Nyt tämä pistää trendikkäät KonMarit pystyyn eteisen vaatekaappikaaoksen kanssa ja toivottelee kaikille oikein mukavaa sunnuntain jatkoa!







8 kommenttia:

  1. Kimmellykset jatkuvat siellä!
    Koeta lähettää sitä aurinkoa välillä tännekin päin kimaltelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä, vaikka olisi juuri sinne teillepäin tulossa, kun täältä karkasi. :)
      Puoliltapäivin oli jo ihan pilvinen taivas.Onnekseni kerkesin tämänkin aamun kimmellykset näkemään. :)

      Poista
  2. Kuvissasi on niin kaunista kimmellystä, meille asti ei auringon säteet yltäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa.Täälläkin vaan käväisi aamupäivällä.Onneksi heräsin aikaisin ja lenkkeilin melkein heti herättyäni, muuten olisi jäänyt auringonkimmellykset näkemättä tänään.

      Poista
  3. Rucola on minunkin suosikkini. Pitäisiköhän oikein kasvattaakin sitä itse… rikkaruohohan se on, joten ei kai se voi olla liian vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että sen kasvattaminen onnistuisi kyllä. Hyvä idea! :)
      Kreetan vuosiltani muistan kaikki ihanat villikasvikset-villipurjo-voikukan lehtiä muistuttavat lehdet-villiyrtit jne.Olivat hyviä suolavedessä keitettyinä. :)

      Poista
  4. Pitääkin tehdä rucolaleipä juuston kera!
    Huomasin vasta että unohdin Lindströmin pihvit viiden viikon ruokalistalta jonka tein, nyt täytyy tehdä korjaus asiaan.

    Jos joku asia saa tyytyväiseksi, niin se on se että lähtee ulos, juuri sillähetkellä kun ei viitsisi millään.
    Täällä sataa parhaillaan lunta, taidan lähteä kokeilemaan luistavatko sukset, vaikka en nyt viitsisi millään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuston kanssa rucolan maku mielestäni pääsee todella hyvin oikeuksiinsa.
      Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että rupeaa vaan tekemään jotain, mihin ei kovasti sillä hetkellä hinkua ole.Ja kohta jo kiittelee itseään ja homma lähtee solumaan ihan omalla painollaan.Oli sitten kysymyksessä lenkille lähtö tai siivoaminen tai hiihtolenkki. :)

      Poista