lauantai 19. joulukuuta 2015


Tänään olisi voinut vaikka joulupukki kävellä vastaan, eikä olisi tuntunut joululta...
Päinvastoin.Kun kuunteli talitinttejä, katsoi pieniä puronnoroja, siniseltä taivaalta paistavaa aurinkoa vihertäviin nurmikenttiin jne.olisi tehnyt mieli mennä kauppaan ostamaan vaaleanpunaisia tulppaaneja ja parvekkeelle ehkä narsisseja. :)

Olen tänä vuonna useampaan otteeseen tuntenut olevani väärässä ajankohdassa vuodenaikaan nähden.

No, eipä tuo aurinko montaa tuntia sekoita ihmisen sisäistä oletusasetusta.
Kohta on pimeää, ja kynttilänvalossa taas joulukin hiipii takaisin.
Mutsimuikkusen, kolme vuotta sitten antama jouluruusu ei pettänyt tänäkään vuonna.Se vain jaksaa sinnitellä, kesät parvekkeella ja jouluksi aina kukat!
Kuusenkin meille kahdelle allergiselle, minulle ja pojalleni kävin hankkimassa.
Hyvää viimeistä viikonloppua ennen jouluaattoa! :)



10 kommenttia:

  1. Tänään olikin niin hieno ja pirteä päivä :)Minäkin olen usein ollut väärässä ajankohdassa. Mutta mikäs on tuo koira kuvassa, heti kiinnitin huomion?

    VastaaPoista
  2. Voi, kuvassa on rakas Santtuni, jo koiraenkeli... jos haluat lukea Santusta, käy kurkkaamassa ihan alimmaisesta, ensimmäisen maaliskuun kohdalta, blogiarkistosta.Mulla on Santtua edelleen ihan tajuton ikävä.Usein tuntuu, että se olisi tuossa viekussa...

    VastaaPoista
  3. Hieno joulukuusi! Olen metsästänyt jouluruusua, mutta kaupoissa, joissa olen (ja niitä on tosi vähän) käynyt en ole viellä onnistunut ostamaan...huomenna menen kyllä jostakin sellaisen hakemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, jos ei sinulla ole tullut vastaan.Täällä meidän seudun kaupoissa on näkynyt kyllä.Toivottavasti huomenna löytyy! :)

      Poista
  4. Hieno joulukuusi, kyllä!
    Jouluruusu on minullekin nykyään tärkein jolukukka. Hienoa, että olet saanut sen kasvamaan ja kukkimaan noin kauan.

    VastaaPoista
  5. :) Minunkin mielestä aika veikeä kierrätyskuusi, (en tosin halua ajatella, että se olisi jonkun intialaisen pikkulapsen tekemä...)Jouluruusu on kaikkein kaunein ja herkkäkukkaisin!

    VastaaPoista
  6. Hauska joulukuusi:) Kävin pihalla katsomassa minun jouluruusuani, näyttää siinäkin olevan muutama nuppu, kiva.

    Mukavaa neljättä adventtia, täällä podetaan flunssaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotavasti paranet jouluksi!Minulla myös "muhinut", mutta toistaiseksi olen mustaviinimarjamehulla ja yöllisellä ibumaxilla voittanut taiston...ihanaa, että sinunkin jouluruususi on nupuillaan<3 Mukavaa neljättä adventtia!

      Poista
  7. Vain muutama päivä jouluun.
    Tykkän minäkin jouluruususta, vaikkei minulla koskaan ole sellaista ollut. Ehkä joskus.

    VastaaPoista
  8. Eipä uskoisi ilman perusteella täällä meilläpäin... tänään oli 10 plussaa..jouluruusu on näemmä sitkeä kukka,aika vähillä hoidoilla minulla kesällä, ja kuitenkin ilahduttaa oikeaan aikaan kukilla. :)

    VastaaPoista