sunnuntai 24. tammikuuta 2016


Jäähyväiset pakkaselle

Tai ainakin näin uskon.
Tarkastelin jo asiaa sääsivustoiltakin.
Lauantaina oli ihan outoa.Pystyi lähtemään ilman
inhoamiani sukka/välihousuja,sormet eivät jäätyneet sekunneissa, eikä lyhyelle matkalle pipoakaan tarvinnut.
Jokunen pakkasaste tuntui plussalta.
Kuin lempeä halaus kireisiin pakkaspäiviin verrattuna.
Kiitän kuitenkin sinua pakkanen!
Toit ihastuttavia,kauniita,raikkaita hetkiä.
Kuurasit ja peitit olemuksellasi maisemat niin uskomattoman
hienoiksi.
En ole moniin vuosiin nauttinut vierailustasi, niin kuin tänä talvena.Tulit niin voimallisesti.
En kuitenkaan jää sinua ikävöimään.
Tiedän, etteivät nämä viimeiset jäähyväisetkään olleet.
Tulet vielä, mutta toivon, ettet enää karmit kaulassa.



Lumi

Lumi on mielestäni yksi kauneimmista suomenkielen sanoista.
Sunnuntai on rauhallinen sana.
Luminen sunnuntai kaunis ja rauhallinen.
Ei tuulenvirettäkään.
Leutoa ja puuterilunta.
Maisemakin huilailee kovista koettelemuksista.





2 kommenttia:

  1. Minäkin olen erityisesti nauttinut tästä talvesta ja toivon, että pakkasiakin vielä tulisi.
    Vaikka kyllä oli helppo olla kameran kanssa metsässä, kun ei tarvinnut sormikkaitakaan:)
    Lumi on myös minusta hyvin kaunis, paljon tunnetta sisältävä sana.

    VastaaPoista
  2. En osaa sanoa miksi, mutta tämä pakkasjakso oli kyllä hyvin erityinen.Onko niitä ollut viime talvina tällä kapasiteetilla?Ehkä kuitenkin toivon itse, että pysyy pakkanen,(en todellakaan toivo vesisateita, että lumi katoaa ja tulee liukasta) mutta ei ihan niitä 25-28 asteisia :)
    Kiitos Seija ja kivaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista