Työpaikalla sain ruusukimpun ihanalta kollegalta, autettuani häntä puhdistamaan kashmirhuivin mustikkasmoothiesta.
Päivä hujahti maanantaiksi kivuttoman nopsaan ja oma tuuli oli hyvä.
Olin mielissäni, kun ehdin Kampin bussiterminaaliinkin hyvissä ajoin bussilleni kotia kohti.Aikaa oli vielä 5 minuuttia bussin aikataululliseen lähtöaikaan, kun kuljettaja peruutti ruudussa lähteäkseen ja lukitsi samalla portin lähtöhalliin. Minulla sormi painikkeella, josta portti avataan.
Osoitin suurin elein rannettani, että kello ei ole vielä 16.58, vaan 16.53.
Ei auttanut.
Koska tämä ei ollut ensimmäinen eikä luultavasti viimeinenkään kerta tällä linjalla, kun koen, että minua kohdellaan erittäin epäasiallisesti, soitin bussiyhtymään.
Valituksiin kyllästynyt naisääni,harjoitellun tyynenä. Kuitenkin asenteensa kuului läpi puhetyylinä, joka sai soittajan tuntemaan itsensä ääliöksi jolla ei ole muutakaan tekemistä, kuin valittaa.

Jäin miettimään tätä.
Vaikka minun henkilökohtaisesta elämästäni vietiin 15 minuuttia turhaan odotteluun vain sen takia, että joku toinen päätti lähteä ennen aikatauluun merkittyä aikaa,ei siitä kuuluisi valittaa.
Jos tieto reklamoinnistani yleensä menee eteenpäin,kuski saattaa saada pienen maininnan asiasta ja on ehkä entistäkin tylympi jatkossa.
Jokainenhan tietää, kuinka vaikeaa negatiivista palautetta on ottaa vastaan?
Kehut ja kauniit sanat ovat paljo mukavampia, ja niiden voimalla ihminen jaksaa niin paljon,inspiroituu ja jakaa hyvää eteenpäin.
Onko yleensä mahdollista, että kaikki sujuisi mutkattomasti ihmisten kesken?
Yksi on boheemi, eikä niin kello kaulassa,toinen taas ajattelee asiasta täysin erilailla kuin sinä,kolmas heittää piutpaut kahdelle ensimmäiselle.
Kuitenkin meidän jokaisen päivän kulku on niin monen muun ihmisen käsissä hetkittäin.
Luulen, että tästä syystä minä itse epäsosiaalistun päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän.Tämän ikäisenä en enää niin jaksaisi sietää ja niellä kaikkea.
Nautin suuresti, kun en ole mitenkään toisista riippuvainen.
Riittää, kun saa elellä rauhassa omaa elämäänsä,tuntea syvästi omia tuntojaan ja antaa toisten elää omaansa.Blogiin kirjoittelu korvaa paljon tuolla ihmisvilinässä pyörimistä. Täällä jaat mielipiteitä ja kommentteja samanoloisten ihmisten kanssa, jotka hakeutuvat toistensa luo luonnostaan.
Luulen, että olisin hyvin onnellinen siellä mummonmökissänikin maalla, jossa ihmiset vielä kutakuinkin kohtaavat toisensa ystävällisesti ja huomioiden.Tai näin minä ainakin kesäisin asian siellä koen.

Seuraavassa bussissa unohdin täysin paikan ja ajan ja uppouduin Sibeliuksen perheen arkeen piikatytön silmin.
Ja olin tyytyväinen, kun tämä kuski päätti pitää valot päällä koko matkan, toisin kuin eilinen, joka sammutti ne heti, kun sain kirjani esille. :)