Mietiskelyä ja riitelintuja

Varsinkin miehiä usein lukee ja kuulee arvosteltavan, kun eivät osaa puhua tunteistaan.
Osaammeko me naiset yhtään sen paremmin?
Pystyykö ihminen yleensäkään kuvailemaan täydellisesti tunteitaan toiselle ihmiselle?
Ovatko tunteet niin henkilökohtaisia, että niitä on mahdotonkin toiselle kuvailla?
Ja vaikka pystyisikin, ymmärrämmekö toisen tunteen täydellisesti kuitenkaan?
Upeita hetkiä ne, kun kaksi ihmistä tuntee mahdollisimman samalla tavalla, samalla hetkellä.

Pohdinta lähti siitä, kun yritin alkuun kuvailla sitä, kuinka minusta on tuntunut keväältä jo kolme päivää.
Miten välitän sen tunteen? Miten siitä kirjoitan?
Saatat myös tuntea kevään, mutta ovatko tunteemme kuitenkaan niin samankaltaiset, että voimme todeta "tiedän juuri, mitä tarkoitat".
Näin tunneihmisenä tunnen vahvasti koko ajan.
Tuoksut,musiikki,näkymät, tuovat tuttuja tunteita menneestä.
Liikutun asioista, joita muut eivät useinkaan ymmärrä.
Trendikästä tällä hetkellä puhua erityisherkkyydestä.Minä olen aina tiennyt olevani.Nyt asia vain on saanut virallisen nimen.

Yritän nyt kuitenkin kuvailla tähän tuntemuksiani siitä keväästä.
Kostea asfaltti ja siinä riiteläikkiä.Tuntuu keväältä.
Pään ympärille tulee viileä näkymätön panta,päässä tuntuu raikkaalle,ilo läikähtää,olemuksen valtaa pirteys.
Talitintti laulahtaa,siitä salamana tunne siirtyy mummulaan -miltä tuntui soratie, kun talitintit visersivät ja harmaan rusehtava kevätmaisema avautui ympärillä.Polvisukat.Sai laittaa polvisukat, kun oli niin jo lämmintä aikaisin keväällä. Ja pikkukengät!

Näin saatan rönsyillä hetkessä.Alkujaan silmäni osuivat riitelintuun ja sitten alkoi tuntua keväältä.:)
Mukavaa lauantaita! <3