torstai 4. tammikuuta 2018




Haluaisitko lähteä kanssani haavemaailmaan?
Lähdetäänkö?
Olisi sopivasti pakkasta.
Talvi tuoksuisi.
Aurinko paistaisi ja tuhannet timantit loistaisivat hangella.
Askeleistamme kuulisimme lumen narskuvan.
Poskillamme pirteä puna ja kehoissamme virtaa ja puhtia.
Jaksaisimme kulkea vaikka kuinka kauas, välillä puista pörähtäisi lintunen lentoon ja kasvoillemme varisisi lunta, naurattaisi.
Siitä riehaantuneina heittäytyisimme pehmeään vitilumeen ja katsoisimme kuinka kauniit enkelit saisimme aikaiseksi.
Pakkassää kuljettaisi jostain ihanaa palavan takkapuun tuoksua.
Välillä aurinko melkein sokaisisi paisteellaan heijastuessaan kaikkialla maan peittävästä lumesta.
Ei millään malttaisi lähteä sisätiloihin.Tuolla ja taas tuolla edempänä näkyisi vielä niin paljon kauniita lumisia maisemia.
Kun vihdoin malttaisimme lähteä kotiin, kyllä maistuisi kuuma hunajainen tee ihanalta!
Ja illalla uni tulisi suloisesti kuin pienelle lapselle.

P.S.
(postaukseen idean sai eräs, joka kantoi viikonlopuksi evästä kummassakin kädessä kassia roikottaen,silmälasien läpi ei enää nähnyt tihkusateelta juurikaan mitään, takki likomärkä ja kulkijalla etukeno ja niskajumi ja tuulikin juuri sillä tavalla kivasti, niin kuin nyt nykypäivinä tuppaa tuulemaan.
Takana tanakasti potuttava bussi- länsimetro-ratikka rupeama, joka pidentää päivittäin työmatkaa parikymmentä minuuttia suunta. ;) )

















26 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia, että voikin olla kaunis luminen luonto♥ ..ja tuo taivas, upea! Mukavaa viikon jatkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! <3 olisi niin mukavaa, jos saisimme vielä hetken kunnon talvea? :)
      Mukavaa alkavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Pikku pakkanen, auringonpaiste ja maassa vastasatanut lumi...kuulostaa houkuttavalta <3
    Kaunis kuva Espoon kartanosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartano tuona päivänä oli kuin postikortista suoraan, lumisen maiseman keskellä.
      Harmi, ettei kuvassa näy sädehtivät lumihileet, jotka tippuivat aurinkoa vasten puiden oksilta.
      Kiitos Sirpa! <3

      Poista
  3. Lupa on haaveilla, kun todellinen elämä välillä potuttaa. :)
    Kaunista, talvista maisemaa on kuvissasi. Toivotan Sinulle lumettomasta ja mustasta maasta huolimatta levollista ja suloista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hih,eilen kyllä potutti ja oli pakko lähteä miellyttävämmelle tielle.
      Kiitos Piipe levollista ja suloista (ihanasti sanottu)myös Sinulle! <3

      Poista
  4. Heh, mökkiloman jälkeen takana 2 työpäivää, joista toinen 14-tuntinen, ja olen jo ihan puhki, pahki ja poikki :) Tänään pitäisi vielä jaksaa ilta- ja huomenna aamuvuoro ennen seuraavia vapaapäiviä. Lenkkeily vesisateessa ja tuulessa ei jostain syystä nyt pahemmin piristä ;)
    Voi ihanuus, miten kauniit ja houkuttelevat maisemat ♥ Varsinkin kuviesi 3 ja 6 sinivalkoisiin haavemaailmoihin voisin upota kanssasi pidemmäksikin aikaa...
    Harmaudesta huolimatta iloa ja valoa viikonloppuusi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ymmärrän todella, ettei piristä. ;)
      On sinulla kovia rupeamia töissä, hattua nostan!
      Kyllä aurinko, pikku pakkaset ja lumi tekisivät terää ja auttaisivat jaksamaan kun ulkoilisi vapaapäivinä. Nyt kun ennen ja jälkeen työpäivän tuolla tihkussa ja pimeässä painelee, on veto aika veks ihan 8 tunnin työpäivänkin jälkeen saati 14.
      Kaikesta huolimatta iloa ja valoa viikonloppuusi myös Ansku ja kiitos! <3

      Poista
  5. Voi tulen mielelläni kanssasi tuolle matkalle...täältä vesisateen keskeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaikilla lähtijöillä olisi luultavasti hirmu hauskaa yhdessä! :)
      Aijai, tulisipa se talvi nyt vihdoin.
      Kiitos Hannele! <3

      Poista
  6. Kiitos ihanasta matkasta haavemaailmaan!<3

    VastaaPoista
  7. Kyllä meitä taitaa olla iso joukko mukanasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa juuri Hannelelle vastasinkin, että taitaisi olla meillä mukavaa porukalla! Ajatella, monta naista rivissä enkeleitä tekemässä ja porisemassa auringon hohtaessa hangilta.:)
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  8. Kuulostaa ihanalta, minäkin lähtisin mielelläni. Mielettömän kauniita talvikuvia!

    VastaaPoista
  9. Siule ois haaste odottamassa min blogissa <3 Toivottavasti nappaat kopin <3

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat! Tuollaisesta talvimaailmasta minäkin haaveilen... Nimim. "Lapsille ostetut luistimet ja sukset vielä paketeissaan, saas nähdä koska päästään testaamaan?" ja "Koko loma kurahousuissa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala! :) Jotenkin sitä omasta lapsuudestaan muistaisi, että oli kunnon talvet. Hiihdettiin,luisteltiin ja laskettiin pulkkamäkeä joka ikinen talvi.Ja kesätkin olivat pääasiallisesti lämpimiä.En minä ainakaan tällaista jatkuvaa vesissadetta muista, kesät talvet.Surullista,jos tämän päivän lapset eivät enää pääse nauttimaan talvisista aktiviteeteista, saat sitten lapset vielä tulevaisuudessa...
      Kiitos Hensku! <3

      Poista
  11. Oh, mitkä talvikuvat. Juuri täydellinen tausta haaveilulle! Harmi, että taidat kuulua niihin, joiden elämää metron tulo/linjojen muutos eniten huonontaa :(, tylsä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivinä, joina otin noita kuvia oli aivan satumaailma ulkona. :) Kovin ovat vain vähissä olleet toistaiseksi tuon kaltaiset päivät tänä talvena. Toivoahan meillä kuitenkin vielä on pari kuukautta. Sitten sitä lunta ei enää niin tarvitsisikaan tulla. ;)
      Metro todella on hankaloittanut työmatkojani oikein olan takaa...ajoittain ärsyttää kovastikkin junnuttaa tuolla eteenpäin korkeissa rullaportaissa ja halleissa satojen muiden kanssa.Vaan minkäs teet. :)
      Kiitos Pilvi! <3

      Poista
  12. Upeat kuvat!

    Jeps, metro aiheuttaa meilläkin isoja pulmia päivittäiseen kulkemiseen. Tulin eilen Hgin keskustasta kotiin junalla ja kävelin 5 kilsaa kotiin, ettei tarvinnut läpikäydä vaihtoja metron kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I feel you Sussi! Itsekin mietin ummet ja lammet, miten pääsisin töihin muutoin kuin tuon metrohirvityshässäkän kautta.Pääsisin kyllä bussilla junalle ja sitten ratikalla, mutta se kestäisi vieläkin pidempään päivittäin.Eläkeikää odotellessa. :D
      Kiitos! <3

      Poista